YurikaGinga

Täs on pikkupätkä.. kertokaas kelpaako ^^

Poika huudahti lennähtäessään seinää päin. Azuma Yakuta astahti eteenpäin. Poika piteli mahaansa, ja kun hän huomasi Azuman tulevan lähemmäs, hän yritti epätoivoisesti mennä kauemmas, mutta ei päässyt. Azuma pysähtyi ja pamautti nyrkkinsä kämmeneensä, joka sai pojan hätääntymään.
– On sinulla otsaa tulla tänne aiheuttamaan harmia, tulokas!
Azuma astui taas lähemmäs, mutta pysähtyi huomatessaan jonkun lähestyvän häntä ja tarttuvan hänen käsivarteensa.
– Anna olla, Azuma. Ei se ole niin vakava juttu, Hanako sanoi anelevasti.
Azuma oli aikeissa sanoa jotakin vastaan, mutta Hanako katsoi häntä anovasti ja tiukensi otettaan. Azuman oli vaikea sanoa työille ei, varsinkin kun nämä käyttivät koiranpentuilmeitä. Azuma mulkaisi seinään nojaavaa poikaa, joka pelkäsi edelleen henkensä puolesta, ja otti taas askeleen lähemmäs Hanakon vastusteluista huolimatta. Azuma oli todella ärsyyntynyt ja silloin häntä kannatti varoa. Tuon tyypin näkeminen ärsytti häntä ja se, että hän oli heikko tyttöjen edessä ärsytti häntä. Jollei jonkun laukku olisi iskeytynyt hänen päähänsä, Azuma olisi tehnyt tulokkaasta muusia.
– Au! Azuma vaikersi ja kääntyi kiukkuisena lyöjäänsä päin.
– Mistä hyvästä tuo oli?!
– Siitä hyvästä, ettet totellut pikkusiskoasi ja parasta kaveriani. Sitä paitsi, saisit olla kiitollinen, että pysäytin sinut ajoissa. Muuten sinut olisi voitu erottaa koulusta, Hime sanoi ja heilautti pitkät hiuksensa olkapäälleen. Azuma mulkoili Himeä, mutta onnistui pitämään kielensä kurissa. Himeä ei kannattanut suututtaa, ja sitä paitsi tämä oli paljon vahvemi kamppailulajeissa mitä Azuma.
Azuma Yakuta oli 16 -vuotias lukiolaispoika, joka harrasti kamppailulajeja, mm. karatea ja judoa. Hän oli rääväsuinen ja aina haastamassa riitaa muitten kanssa, mutta puolusti aina pikkusiskoaan henkeen ja vereen jos tämä joutui vaikeuksiin. Azumalla oli lyhyet, vaaleanruskeat hiukset, siniset silmät ja keskitumma iho. Hän oli 170 cm pitkä ja oli Mirai kaupungin suurimman lukion Niwan koripallojoukkueen varakapteeni ja koulun kenpoo harjoitusten yksi valvojista.
Hanako Yakuta oli 15 -vuotias lukiolaistyttö ja Azuman pikkusisko. Toisin kuin isoveljensä, hän oli hieman ujo ja yritti aina rauhoitella veljeään, kun tämä menetti malttinsa. Mutta kun Hanako suuttui tosissaan, kukaan ei vetänyt vertoja hänelle. Silloin Hanako oli ainakin 10 kertaa pahempi kuin Azuma, ja siksi kaikki yrittivät olla suututtamatta häntä, koska kukaan muu paitsi Azuma ja Hime eivät pystyneet rauhoittamaan tätä. Hänellä oli olkapäille ulottuvat vaaleanruskeat hiukset, jotka hän yleensä sitoi kahdelle poninhänälle tai saparoille, vaaleansiniset silmät ja hieman vaaleampi iho mitä veljellään. Hän oli 160 cm pitkä ja johti Niwa lukion tyttöjen voimistelujoukkuetta.
Hime Yumichika oli 15 -vuotias lukiolaistyttö ja Hanakon paras kaveri sekä tämän kanssa samalla luokalla. Hime oli tuntenut Hanakon ja Azuman jo neljä vuotta, jolloin Yakutan perhe oli muuttanut Mirain kaupunkiin. Hime oli koko ikänsä omistautunut kamppailulajeille ja oli siksi yksi kaupungin vahvimmista taistelijoista. Hänet tunnettiin siitä, että hän mielellään sekoitti eri tekniikoiden liikkeittä keskenään. Himellä oli hieman punertavat, lapaluihin asti ulottuvat hiukset, jotka saivat liehua vapaana. Hänellä oli vihreät silmät ja vaalea iho. Hän oli 163 cm pitkä ja johti yhdessä Hanakon kanssa Niwa lukion tyttöjen uintijoukkuetta.

että tämne alotus ^^

vai pieni pätkä.. noh, kokeillaan ^^ ja keksin nyt sit loput hahmot itte, vai?? ^^ yritän täsä lähi päivinä pistää sen sulle ^^ oon nyt lomal äidin tykönä, ni saattaa kestää vähä aikaa xD

en ikinä tee hahmosuunnittelua valmiiks, muuten kirjottamisesta tulee tylsää ^^ tykkään nii et kirjottaja saa hahmon luonteen selville samalla tavalla ku lukijaki eli sillon ku tarina etenee (toivottavast ei haittaa) mutta annetaampas tällane esimerkki.. (just kekkasin xD)

Keiichi istui maassa seinää vasten liikkumattomana ja hänen nenästään tuli verta. Ympärillä yritettiin hiljaa arvuutella oliko hän vielä elossa. Isku oli niin voimakas, että se olisi tappanut kenet vain olihan se jättänyt seinäänkin selvän merkin. Paitsi jos sattui tuntemaan Keiichin. Keiichi Hasegawa, 15 vuotias lukiolaispoika, joka harrasti kenpoota ja karatea, oli pahasuinen, haastoi usein riitaa ja oli normaalia enemmän naispuolisten henkilöiden perään. Vaikka hän yrittikin iskeä suunnillee jokaista vastaantulevaa tyttöä ja teki naisopettajille kiusaa, hän oli silti koulun suosituin poika. Eikä Keiichiä tunnettu vain pelkästään naisvieetin ja harrastusten takia vaan myös siitä, että tuo poika ei koskaan antanut periksi jos jotakin päätti. Ja nyt hän oli päättänyt voittaa tuon pojan, joka oli juuri siirtynyt Rakuenin lukioon. Keiichi oli päättänyt näyttää kuka oli pomo, mutta tyyppi olikin ollut voimakas. Lähes yhtä voimakas kuin Keiichi. Ja Keiichi oli tehny pahimman virheen jonka taistelussa voi tehdä: ensin hän oli aliarvioinut vastustajansa ja sen jälkeen vielä menettäny malttinsa, jonka ansiosta vastustaja oli saanut mahdollisuuden potkaista Keiichin upealla kiertopotkulla koulun liikuntahallin seinään. Nyt kun Keiichi istui tuossa, puolitajuttomana, hänellä oli aikaa rauhoittua ja miettiä seuraavaa siirtoa. Vastustaja oli taitava, se täytyi myöntää, mutta Keiichi näki, etteivät uuden tulokkaan liikkeet olleet pelkän harjoittelun aikaan saannosta; ne puhuivat selvästi kokemuksesta. Poika oli selvästi taistellut vahvimpiensa kanssa, ja oli siitä saanut kokemusta sekä oppinut uusia tekniikoita. Ja heillä oli ollut selvästi yksi sama vastustaja: tuo kierrepotku oli peräisin Keiichin serkulta, Karashi Ichigolta, joka oli yksi vahvempia Keiichin vastustajia. Keiichillä oli mennyt neljä vuotta, että hän oli onnistunut lyömään tämän. Ja nyt hän päätti voittaa tuon uuden pojan. Keiichin käsi liikahti, ja uusi tulokas katsoi Keiichiä yllättyneenä. Hän siis tietää, että normaali ihminen, joka ei ole harrastanut taistelulajeja, ei selviäisi tuosta potkusta, Keiichi ajatteli ja hymyili. Hän nousi ja suoristautui hitaasti, kunnes kohtasi uuden pojan hämmentyneen katseen. Keiichin nenä oli vihdoin lakannut vuotamasta ja hän pyyhki veren oikean kämmenensä selkään. Sitten hän alkoi hymyillä. Kerrankin hän tunsi elävänsä. Yhtä vahvoja vastustajia oli nimittäin vaikea löytää. – Todellinen taistelu alkaa vasta nyt. Sen sanottuaan Keiichi syöksähti vastustajaansa kohti. Hän ei voinut olla hymyilemättä. Tästä tulee hauskaa, hän ajatteli ja teki nopean harhautus liikkeen, jonka ansiosta hän sai potkaistua vastustajansa selkään ja iskun voima sinkautti tämän toiselle puolelle salia. Keiichi seisoi rennosti kädet taskuissa ja sanoi: – Jollet tule tosissasi, kuolet. Vastustaja nousi ja näytti selvästi harmistuneelta, mutta ei selvästikään aikonut luovuttaa. Se sopi Keiichille hyvin ja hän lähti uuteen hyökkäykseen aikomuksenaan iskeä kyynärpäällään vastustajan mahaan tainnuttaakseen tämän. Mutta se epäonnistui. Vastustaja ennakoi Keiichin liikkeet ja torjui sen. Silloin Keiichi huomasi sen. Hän on samanlainen kuin minä, hän ajatteli vilkaistuaan tuon pojan kasvoja. Hänenkin on vaikea löytää vahvoja vastustajia. Poika hymyili. He molemmat hymyilivät.

Toivottavasti kelpaa ^_^

tyttöjä varmaa saa laittaa mukaan?? ;DD mut joo, iha ekaks: pääsinkö mukkaan? ^_^

mä haluun liittyä, jos huolitte mut tarinan kertojaks ^_^