Forum Replies Created
-
AuthorPosts
-
Tiger Claw
MemberPeruukki, tycker jag. Ihan vaan sen takia, ettei tarvitse kajota omiin hiuksiin JA koska peruukkeja voi käyttää monta kertaa. Tähän mennessä olen käyttänyt kahdessa (kunnon) cossissa omia hiuksia. Ja cosseja minulla on noin 11 kpl. Olen siis puoleni valinnut. Ei omien hiusten käyttö kyllä kehno vaihtoehto ole, päinvastoin. Itse vaan tykkään tukastani tällaisena enkä raaskisi leikata ja/tai värjätä sitä yhden puvun vuoksi.
Tiger Claw
MemberLippu hankittu, eli tulossa olen. Cossaan 95 %:n varmuudella Axis Powers Hetalian Ukrainaa, kun kerran sain juuri ko. pukuni valmiiksi.
Tiger Claw
MemberYägh, en. En minkäänlaista.
Next: Kingdom Hearts -mangaa?
Tiger Claw
MemberEn ainakaan tahtoisi lentää, sillä pelkään korkeita paikkoja ja kuitenkin törmäilisin rakennuksiin kun lentäisin. Tahtoisin mieluummin vaikka osata hengittää veden alla tai teleportata. Ja olisi siistiä osata muuttua joksikin eläimeksi. Olisi myös kiva tietää, milloin ihminen valehtelee ja milloin ei.
Next: Minkä leffan katsoit viimeksi? (Itse katsoin Night At The Museum kakkosen.)
Tiger Claw
MemberVoisi sitä nyt kai itsekin raapustaa muutaman sanan koulumenestyksestäni, kun kerran muutkin ovat kirjoittaneet.
Eli. Inhoan matemaattisia aineita. Fysiikka, kemia ja matikka ovat inhottavia ja vaikeita aineita minulle. Yläasteella minulla oli kaikista ysi, mutta täällä lukiossa numerot tippuivat heti. En vain ole matemaattisesti lahjakas enkä tykkää yhtään pyöritellä numeroita, laskea eri kappaleiden nopeuksia tai päntätä erilaisia kovalenttisia sidoksia. En ikinä jaksa keskittyä laskuihin ja muuhun sellaiseen, ja kemiassa on niin paljon kaikkea muistettavaa etten millään muista edes puolta siitä määrästä. Matemaattisten aineiden lisäksi inhoan liikuntaa ja käsitöitä. Olin aina kässäntunneilla kamalan huolimaton ja tuskastuin helposti kun en osannut. Tein työt aina vähän sinne päin ja olin alituiseen purkamassa. Kässänopettajani varmaan pudottaisivat silmänsä jos kuulisivat että ompelen vapaa-ajallani vaatteita. Liikunnassa kurjinta on ryhmissä työskentely — ja sitä on paljon. Kukaan ei ikinä halua minua ryhmäänsä. En myöskään ole hyvä juoksija, olen hyvä ainoastaan pallopeleissä ja uinnissa. Ja uintia meillä on kokonaista kaksi kertaa vuodessa.
Lempiaineitani taas ovat kielet, ja olen niissä myös hyvä. Vanhempani ovat kieli-ihmisiä (osaavat puhua montaa eri kieltä ja isäni vielä opettaa saksaa ja ruotsia) ja kuljen näköjään heidän jalanjäljissään. Äidinkielen lisäksi opiskelen enkkua, ruotsia ja saksaa. Yksikään näistä ei ole koskaan ollut minulla alle ysin. Kielet vain ovat jotain jossa olen ollut aina hyvä. Tykkään myös historiasta — enkä pelkästään Hetalian takia. Olen pienestä asti ollut kiinnostunut historiasta, erityisesti vaikutusvaltaisista naishenkilöistä, lasten elämästä, kulkutautiepidemioista ja valtakuntien tuhoista. Kun olin ala-asteella, minua kiinnosti erityisesti Egyptin historia.
Tiger Claw
MemberVenäjänkielinen versio biisistä Once Upon A December (elokuvasta Anastasia). Nätti versio, mutta tykkään silti suomenkielisestä enemmän.
Tiger Claw
MemberSanoisin että Candy Kittyn ava voittaa. Mukavan pirteät värit, kaunis neitokainen sekä tuo kiva vaalea viivajuttu (…olipa todella selkeästi selitetty) reunassa. Voisi tosin olla ehkä vähän suurempi.
Tiger Claw
MemberJep, melko monenkin. Ensimmäisenä tulee mieleen Harry Potterit, niitä on täysi rivillinen tuolla hyllyssä.
Next: Oranssi peruukki? (Minulla on. :”D)
Tiger Claw
MemberJep, tulossa olen (ainakin näillä näkymin). Liput kolahtivat viime viikolla postiluukusta sisään ja cossisuunnitelmatkin alkavat olla melkoisen varmalla pohjalla. Toisena päivänä tulen melko varmasti Hetalian Ranskana, toisesta en vielä tiedä.
Tiger Claw
MemberYhyy, ylihuomenna alkaa koulu. Miksei joululoma voisi jatkua vielä vähän pidempään? …No, onneksi luvassa on sentään edellistä helpompi jakso, kokonaista 12 tuntia vähemmän kuin viimeksi. Kokeitakin vain kolme (saksa, matikka ja äikkä), kun nyt oli kuusi (ruotsi, enkku, maantieto, musiikki, historia ja terveystieto). Ehtii puuhailla kaikenlaista myös koulupäivien jälkeen. Ja keskiviikkona kahden tunnin päivä! Siitä olen äärimmäisen iloinen. Ja päivätkin alkavat taas pidetä (eipä silti, tykkään myös pimeistä illoista kunhan lunta on). Nyt on onneksi kunnolla aikaa suunnitella uutta Hetalia-larppia, avasin tänään ilmoittautumisenkin. Pääsee taas stalkkaamaan vieraskirjaa ja vastaanottamaan uusien hahmojen ilmoittautumisia. <3
Reilun kuukauden päästä ovat 17-vuotissynttärini sekä Cosplaygaala. Sääli vain, ettei ketään kaveria ole tulossa seuraksi sinne. Ensimmäinen conini ypöyksin. Tajusin muuten tänään, että noin puolen vuoden päästä voin mennä ajokouluun. Se oli aika järkytys. Minähän olen vielä täysi lapsi! En tosiaankaan pysty kuvittelemaan itseäni ajokorttia hankkimassa. Mutta onhan ajotaito aika kätevä juttu, ja kyllä minä yritän sen kortin saada hankittua. Voinkin sitten lainailla iskän autoa ja ajella coneihin, hah.
Tiger Claw
MemberFieristä tulee mieleen Pokémonin Flareon. Fieri –> fire –> tuli-Pokémon Flareon.
Tiger Claw
MemberHmm. Ei suosikki-ED:ni mitä FMA:han tulee (ykkös-ED Kesenai Tsumi vie sen paikan), mutta hyvä biisi tämä kyllä on. Tykkään siitä miten laulajan ääni voimistuu kohdassa 0.58, se on todella kaunis kohta. Laulajalla on muutenkin todella kaunis ääni. Biisistä huokuu haikea mutta samalla rauhallinen fiilis. Tykkään ja annan kasi puolen.
Next: Kamui Gakupo: Nasu ga Suki (jakaa varmasti mielipiteet :”D)
Tiger Claw
MemberPostasin jo aiemmin, mutta nyt tulee lisää. \o/ Edellisen postaukseni aikana en ollut vielä Hetalia-fani, joten tämä vastaus tulee sisältämään kunnolla Hetalia-parituksia.
Tähän alkuun tämänhetkinen suosikkini, eli RanskaxEnglanti. Klassinen asetelma: molemmat (näennäisesti) vihaavat toisiaan yli kaiken. Ja ehkä se on yksi syy siihen, miksi pidän tästä parituksesta. Perusteluita tälle paritukselle löytyy vaikka millä mitalla. Ai mitä, luetellako pitäisi? Onhan näitä: pitkä yhteinen historia, Ranskan lähentelyt (näennäisestä) vihamielisyydestä huolimatta, jatkuva avioparimainen riitely, yhtäkkinen sopiminen ja liittoutuminen kolmatta riitaan osallistuvaa osapuolta vastaan, Englannin "pakkomielle" (liittyy sotaan kuin sotaan kunhan saa antaa Ranskalle selkään), yhteistyö Saksaa koskevien juorujen levittämiseksi (+ kyseisen episodin jälkeinen lohdutus sekä baarireissu), Ranskan jouluyllätyksen loppuepisodi, pikku-Englannin tukanleikkuu a’ la Ranska, sekä sokerina pohjalla kosinta. Kyllä, kosinta. Kun Englanti kieltäytyi pakkoavioliitosta Ranskan kanssa, hän sanoi ettei tahdo naida Ranskaa "tuollaisen syyn vuoksi". Tuosta voimme päätellä, että erilainen syy olisi tuottanut erilaisen vastauksen, eikö vain? Eikä kukaan tiedä, mitä tapahtui sen jälkeen kun Ranska raahasi Englannin pois tämän kieltäydyttyä…
EspanjaxEtelä-Italia on myös hyvä paritus. Espanjalla on ihan selvästi tunteita Romanoa kohtaan, ja Romano on semmoinen tiuskiva, muka-kovis mutta samalla herttainen uke, joka ei selvästikään vain kehtaa myöntää rakkauttaan Espanjaa kohtaan, mutta silti kiljuu Espanjaa apuun tiukan paikan tullen. Espanjan suojelevuus Romanoa kohtaan on todella suloista ja liikuttavaa. Tyyppi rupesi sotaan Turkkia vastaan ja alistui köyhyyteen suojellakseen Romanoa. Eikö se jo kerro jotain?
Venäjä voi olla iso ja ilkeä, mutta tykkään silti parittaa häntä Liettuan kanssa. En tiedä miksi. Väkivaltainen suhde ei ole oikeassa elämässä mikään leikin asia, mutta jostain syystä pidän tästä parituksesta. Onneksi se on vain fiktiota.
Ja vaikka RanskaxEnglanti on ykkössuosikkini, niin tykkään kyllä parittaa Ranskaa muillekin maille. RanskaxEnkun lisäksi tykkään RanskaxKanadasta(toimii joissain ficeissä ja kuvissa, mikäli Ranska ei jostain syystä voi saada Englantia), RanskaxSaksasta ja RanskaxPreussixEspanjasta (Bad Friends Trio forever!). Syytän tästä Ranskaa enkä edes häpeä, mitäs on aina iskemässä kaikkea mikä liikkuu. Englantia paritan ainoastaan Ranskan kanssa.
Hetaliassa on myös parituksia, joista en pahemmin välitä. Ensimmäisenä tulee mieleen AmerikkaxEnglanti. Ei, ei, ei ja vielä kerran ei. Amerikka oli Englannille kuin pikkuveli tai oma poika. En pysty ajattelemaan häntä Englannin semenä, en sitten millään. Minun mielipiteeni on se, ettei "isästä ja ottopojasta" tai "isoveljestä ja pikkuveljestä" voi tulla paria. (Ja sitä paitsi Englanti ja Ranska kuuluvat yhteen.) Tässä kohdassa joku voi huomauttaa, että Espanjan ja Romanon kohdalla tilanne oli samanlainen. Minä vastaan, että ei se ollut. Espanja kyllä piti Romanosta huolta kun tämä oli pieni, mutta hän teki selväksi olevansa tämän pomo, ei isoveli eikä isä. Englanti taas sanoi olevansa Amerikan huoltaja. Siinä on ero.
Amerikka ei näköjään ole lempiparitettavani, sillä seuraavana listalla on vuorossa AmerikkaxKanada. Syy on yksinkertainen: Amerikka ja Kanada ovat veljeksiä. Sanoin jo aiemmin, etten pidä veljesparituksista. Insesti on ällöttävää, väärin ja pahimmassa tapauksessa toiselle osapuolelle traumoja aiheuttavaa, ei yhtään hot. Tämän vuoksi en piittaa SaksaxPreussistakaan.
Tiger Claw
MemberVarmaan Muumimamma. Tulee vähän mieleen meidän mummi.
Next: Vocaloid? (Ja jos et tiedä mikä on Vocaloid, Go Google It tai jotain. Ei mitään vastauksia tyyliin "en tiedä, mut sanotaan vaikka Miku", plz.)
Tiger Claw
MemberSveitsin ja Liechteinsteinin (jotka ovat sisaruksia) äänet ovat samat kuin Edwardilla ja Alphonsella, jotka ovat myös sisaruksia?
Next: Söin kermakakkua, kun…
-
AuthorPosts