Shoe

Parhaimpia shoujo sarjoja mitä tiedän. Luen tosin vain shounen sarjoja, mutta jotenkin kummallisesti FY päätyi hyllyyni.
Watasella on kyllä hieno käsiala, joka on luonnollisesti parantunut loppua kohden. Sarjan toisesta osasta, eli siinä, missä ei ole enää Nakagoa ym. on mielestäni noh, huonompi. Vaikken ekassa osassa sietänyt Yuita, tykkäsin silti enemmän aiemmasta. Tosin olihan toinen osakin hyvä. Ristiriitaista, eka osa oli parempi, kun kaikki hyypiöt olivat elossa, toinen osa oli parempi, koska siinä oli parempi juoni. Ristiriitaista, eikö. No oke, samanvertaisia.

Lempihahmojakin kertyi. Kuten esmes vaikka Hotohori. Kyseinen hyyppä oli ollut alusta asti mielestäni paras, ja toki Nuriko, Tasuki ja Chichiri. Tamasta en oikein välittänyt, koko ajan "Miaka, miksi?"- tyyliä. Ja edellämainittu tyllerökin oli yksi inhokkini, "Voih, Tamahome, auta"- tyyppi. Yök. Mitsukake ja Chiriko ovat olleet vain taustaa. Seiryun tähdistä suosikkini oli ylivoimaisesti Tomo! Ah, ihana. Nakagokin oli ihan hyvä, mutta silti surkea. Muut ovat olleet sitten ykshailee- hihhuleita.

Toisessa osassa olevat Miiru ja Ren olivat ärsytystasoa nostattavat tyypit. Eikä pääpahiksessa ole kehumista. Mutta se oli hyvä juttu, kun Keisukea näytettiin paljon enemmän kakkososassa kuin ykkösessä. Ja jos arvosana pitäisi antaa, se olisi kutakuinkin 9-, sillä siitä puuttui sitä jotain. ^^

Hant wrote:

Cossi-synttärit todellakin kuulostaa aika hauskalta, jo ajatus esim. siitä että päivänsankari olisi esimerkiksi vaikka Sora Kingdom Heartsista ja pöydässä istuskelisi Naruto hahmoja, muutama shinigami ja Alucard laulamassa "paljon onnea vaan!"….

Repeilin tolle x D Voin kans kuvitella : D

Seiskalla taittelin viimeksi eikä oikein ollut mun juttu. Koulussa projektiviikolla oli aiheena japanilainen ruokakulttuuri ja silloin taiteltiin origameja. En kyllä nyt tiedä että kiinnostaisiko, en ole vain kokeillut. Kyllähän se varmasti on hauskaa ja kaikkea, mutta ei sitä ikinä hoksaa koklata. Siitä seiskaluokasta vielä: ohjeet, joita käytimme taittelussa olivat japaniksi. Tajusin ehkä pari hassua merkkiä monien tuntemattomien merkkien seasta. Kaikki kyselivät että kerro mitä tässä lukee, sähän olet sellainen japsu et kyllähän sun pitäis tietää. Ihan oli sormi suussa siinä tilanteessa.. >.< Mutta Ken tietää, että aloitan origamien taittelun, ehkä, ehkä en. : )

Ouch, näitä on monia. Vaikkei laulaminen ole outoa, laulelen vain yksin ollessani. Häpen lauluääntäni kauheasti, äiti taas rakastaa ääntäni. Toiseksi saatan olla parikin tuntia ihan hiljaa kirjoituspöytäni ääressä tekemättä mitään. Haaveilen 24/7, sama missä olen. Puren kynsiäni, vaikken tosiaankaan salassa, ihan missä vaan. Naksuttelen itseäni. Noin kolmen vuoden ajan olen päivittäin naksutellut sormia, nykyisin naksuttelen niskaa, selkää, sormia, varpaita, polvia, nilkkoja, kyynärpäitä, ranteita ja olkapäitä. Olikohan niitä muita? Eli sama mitä teen, naksun lähes koko ajan, tahtomattanikin. Puran tunteitani yksinpuheluun, ei väliä missä. Sitten kaikki pitävät minua sairaana pöpipäänä ja meinaavat viedä minut kallonkutistajalle. Eihän se mikään salaisuus ole: minulla on mielikuvitusystävä nimeltä Hiroshi. :’D En puhuttele sitä nimeltä, mutta puhun sille koko ajan, melkein.
Siinä oli oleellinen, tuo kaikki puristetaan yhteen henkilöön on yhtäkuin katastrofaalinen sekopää. ^^

Niitä on miljoona kaks, mutta sanonpa niistä yhden: Gackt – Kimi ni ai takute.
Tuo biisi on niin surullinen, ja koska rakastan sitä, niin olen siis koko ajan surullinen :’D Laitan sitte joskus lisää, jos oon sillä tuulella ^^

Aika mitäänsanomaton. Kivan yksinkertainen mutta tylsä. 7+

Njeea, tulossa olen, sataprosenttisella varmuudella. En edes tiedä, cossaanko mitään/ketään, mutta saapi nähdä. Jos kaverini ei mieltään muuta, hän luultavasti cossaa Trinity Bloodin Tresiä, niin tai jos se saa teetettyä puvun jossain. Ja jos minä cossaan välttämättä jotakuta, olen luultavasti Hellsingistä jokin epämääräinen ghoul tai sitten olen oma itseni.