Forum Replies Created
-
AuthorPosts
-
Shoe
MemberNo joo! En edes ole jaksanut miettiä kuinka monesti olen purskahtanut itkuun jonkun mangan/animen yhteydessä. Kuten jo jotkut saattoivatkin mainita: Aina kun tajuaa lukevansa/katsovansa viimeisiä hetkiä tietyssä sarjassa, joskus tulee tippa linssiin. Näin taatusti minun kohdallani, ja aina porukat alkaa hössöttää, että miksi itken. ^^
Tämä voi olla niille spoilaavaa, jotka eivät lue Narutoa netin kautta ja siksi ole selvillä kaikesta, mutta viime kesänä märisin kuin mikä kun luin sitä chapua, jossa Itachi kuoli. Spoiler! >.< Eli toistan itseäni, tossa oli spoileri, siksi vaalealla värillä ^^Ja silloin kun Fushigi Yuugissa Hotohori ja Nuriko kuolivat, itkin myös hullunlailla. Aina kun on saanut luettua mangasarjan X loppuun, tulee jotenkin tyhjä olo, sellainen, että siinä se. Mitäs sitten? Minulla ainakin on sellainen olo, kuin jotain olisi viety iäksi pois, eikä anneta enää takaisin.
Shoe
MemberParhaimpia shoujo sarjoja mitä tiedän. Luen tosin vain shounen sarjoja, mutta jotenkin kummallisesti FY päätyi hyllyyni.
Watasella on kyllä hieno käsiala, joka on luonnollisesti parantunut loppua kohden. Sarjan toisesta osasta, eli siinä, missä ei ole enää Nakagoa ym. on mielestäni noh, huonompi. Vaikken ekassa osassa sietänyt Yuita, tykkäsin silti enemmän aiemmasta. Tosin olihan toinen osakin hyvä. Ristiriitaista, eka osa oli parempi, kun kaikki hyypiöt olivat elossa, toinen osa oli parempi, koska siinä oli parempi juoni. Ristiriitaista, eikö. No oke, samanvertaisia.Lempihahmojakin kertyi. Kuten esmes vaikka Hotohori. Kyseinen hyyppä oli ollut alusta asti mielestäni paras, ja toki Nuriko, Tasuki ja Chichiri. Tamasta en oikein välittänyt, koko ajan "Miaka, miksi?"- tyyliä. Ja edellämainittu tyllerökin oli yksi inhokkini, "Voih, Tamahome, auta"- tyyppi. Yök. Mitsukake ja Chiriko ovat olleet vain taustaa. Seiryun tähdistä suosikkini oli ylivoimaisesti Tomo! Ah, ihana. Nakagokin oli ihan hyvä, mutta silti surkea. Muut ovat olleet sitten ykshailee- hihhuleita.
Toisessa osassa olevat Miiru ja Ren olivat ärsytystasoa nostattavat tyypit. Eikä pääpahiksessa ole kehumista. Mutta se oli hyvä juttu, kun Keisukea näytettiin paljon enemmän kakkososassa kuin ykkösessä. Ja jos arvosana pitäisi antaa, se olisi kutakuinkin 9-, sillä siitä puuttui sitä jotain. ^^
Shoe
MemberMoon wrote:
Kauniit miehet ovat aina plussaa.
Ei ihan aina, omasta mielestäni. : D Kyllähän niitä(kin) katselee ihan mielellään, mutta miehen täytyy mielestäni olla enempi komea kuin kaunis. Mutta, jokaisella oma mielipiteensä. Btw, luin juuri TB 8:n. Aika yllättävä, itse asiassa. : D Eipä siitä sen enempää…
Shoe
MemberHant wrote:
Cossi-synttärit todellakin kuulostaa aika hauskalta, jo ajatus esim. siitä että päivänsankari olisi esimerkiksi vaikka Sora Kingdom Heartsista ja pöydässä istuskelisi Naruto hahmoja, muutama shinigami ja Alucard laulamassa "paljon onnea vaan!"….
Repeilin tolle x D Voin kans kuvitella : D
Shoe
MemberEn ole koskaan edes yrittänyt cossata, mutta Kemissä olisi tarkoitus cossata Pokemonin Ashia >.< Heh, hauskaa tulee. Yhtäkkiä sain päähäni, että siinäpäs olisi helppo cossipuku! Mutta mitään ei ole vielä sinetöity, joten voin cossata jotain muuta. Joskus olen harkinnut pitää kaverini kesken cossisynttärit, mutten sitten pitänytkään. Ja jos pidän, joudun odottamaan ensi vuoden maaliskuuhun, synttärit kun oli ja meni : D
Shoe
MemberSeiskalla taittelin viimeksi eikä oikein ollut mun juttu. Koulussa projektiviikolla oli aiheena japanilainen ruokakulttuuri ja silloin taiteltiin origameja. En kyllä nyt tiedä että kiinnostaisiko, en ole vain kokeillut. Kyllähän se varmasti on hauskaa ja kaikkea, mutta ei sitä ikinä hoksaa koklata. Siitä seiskaluokasta vielä: ohjeet, joita käytimme taittelussa olivat japaniksi. Tajusin ehkä pari hassua merkkiä monien tuntemattomien merkkien seasta. Kaikki kyselivät että kerro mitä tässä lukee, sähän olet sellainen japsu et kyllähän sun pitäis tietää. Ihan oli sormi suussa siinä tilanteessa.. >.< Mutta Ken tietää, että aloitan origamien taittelun, ehkä, ehkä en. : )
Shoe
MemberJoo, tuli sellainen ostos tehtyä ihan vahingossa, että ostin Naruto 4 boksin. Oah, haluan äkkiä ostaa aiemmat boksit ja pitää kunnon Naruto maratonin.
Shoe
MemberOuch, näitä on monia. Vaikkei laulaminen ole outoa, laulelen vain yksin ollessani. Häpen lauluääntäni kauheasti, äiti taas rakastaa ääntäni. Toiseksi saatan olla parikin tuntia ihan hiljaa kirjoituspöytäni ääressä tekemättä mitään. Haaveilen 24/7, sama missä olen. Puren kynsiäni, vaikken tosiaankaan salassa, ihan missä vaan. Naksuttelen itseäni. Noin kolmen vuoden ajan olen päivittäin naksutellut sormia, nykyisin naksuttelen niskaa, selkää, sormia, varpaita, polvia, nilkkoja, kyynärpäitä, ranteita ja olkapäitä. Olikohan niitä muita? Eli sama mitä teen, naksun lähes koko ajan, tahtomattanikin. Puran tunteitani yksinpuheluun, ei väliä missä. Sitten kaikki pitävät minua sairaana pöpipäänä ja meinaavat viedä minut kallonkutistajalle. Eihän se mikään salaisuus ole: minulla on mielikuvitusystävä nimeltä Hiroshi. :’D En puhuttele sitä nimeltä, mutta puhun sille koko ajan, melkein.
Siinä oli oleellinen, tuo kaikki puristetaan yhteen henkilöön on yhtäkuin katastrofaalinen sekopää. ^^Shoe
MemberSöpö vihreä omena <3 Tuo omena on niin syötävän söpö. 9½ ^^
Shoe
MemberNiitä on miljoona kaks, mutta sanonpa niistä yhden: Gackt – Kimi ni ai takute.
Tuo biisi on niin surullinen, ja koska rakastan sitä, niin olen siis koko ajan surullinen :’D Laitan sitte joskus lisää, jos oon sillä tuulella ^^Shoe
MemberSanontani kuuluu: en koskaan sorru piirtämään tietokoneella! >.<
Mitä nyt Paintilla kaks kuvaa oon piirtänyt. Ei yksinkertaisesti nappaa tai kiinnosta. En jaksa hakea mistään piirto-ohjelmia tms. Piirrän mieluummin ihan vaan lyijärillä. Enhän voi sitä kieltää, etteivätkö koneella tehdyt työt ole hienoja, mutten itse voisi koskaan piirtää koneella. Eli en piirrä koneella enkä siksi tee animaatioitakaan. ^^Shoe
MemberAika mitäänsanomaton. Kivan yksinkertainen mutta tylsä. 7+
Shoe
MemberGackt – Kimi Ga Matte Iru Kara
Ei ole niitä parhaita biisejä Gacktilta.fi
mutta kyllähän tätä ihan kuuntelee…Shoe
MemberNjeea, tulossa olen, sataprosenttisella varmuudella. En edes tiedä, cossaanko mitään/ketään, mutta saapi nähdä. Jos kaverini ei mieltään muuta, hän luultavasti cossaa Trinity Bloodin Tresiä, niin tai jos se saa teetettyä puvun jossain. Ja jos minä cossaan välttämättä jotakuta, olen luultavasti Hellsingistä jokin epämääräinen ghoul tai sitten olen oma itseni.
Shoe
MemberOnhan niitä muutoma. Esmes:
~ Voi närhen munat
~ Voi Sebastiaaaanhhh!
~ Ristiriitaista
~ Let’s fight!!
~ Tappelu!
~ Lyö sitä jos ei muuten
~ Mthäh?
~ Anteeks mitä?? :O
~ Eikä. Nyt valehtelet >.<
~ Voihan paviaanin p*rse
~ Keddu s*adanat, perskuddi! <— rakkaalla luokanvalvojallani on pienoinen T-vika, joten sen sano T kuulostaa T:n ja D:n yhdistelmältä. ^^No siinä oli muutoma.
-
AuthorPosts