Sangatsu Lion

Saako modet ehdottaa? 😀 Mielestäni suomimangaskene kaipaa seuraavaa iäkkäämpää sarjaa Hopeanuolen päätyttyä. Komppaankin jo ehdotettuja Ghost Sweeper Mikamia ja Saint Seiyaa. Todellinen klassikko olisi myös Adachi Mitsurun urheilu-ihmissuhdesarja Touch, joka yhdistelee riipivää draama niin urheilusuoritusten kuin kiemuraisten ihmissuhteidenkin korvilta pientä tilannekomiikka unohtamatta.

Vanha keskustelu elää ja voi hyvin.

Pitääkö tämä nyt käsittää niin, ettei lopultakaan kukaan tiennyt, mitä mieltä Antti on Fate/Stay Nightista? Pakkohan minunkin on sitten veikata.
Tehdääs siis hieman taustatutkimusta; sarja vuodelta 2005, DEENin tuotantoa, fantasiassa ja romantiikassa kunnostautuneen Yamaguchin Yuujin ohjaus, Kawai Kenjin musiikit (ooh). Taikuutta, taistelua ja kauniita tyttöjä. Hieno cast; pääosissa Sugiyama, Ueda ja Kawasumi, sivuosissa mm. Seki, Kanna, Suwabe, Nakata (ooh), Miki (ooh!), sekaisin vanhaa ja nuorta porukkaa. Tooi Yume on Saberin biisi, siis Kawasumi Ayakon esittämä.
Muita mielisarjojasi ovat mm. OP, DB ja StS, eli tiettävästi tykkäät sarjoista, joihin yleensä reagoidaan tyyliin "Ai vitsi tää on paras sarja! – Ei mut oikeesti, miksi mä oikein seuraan tätä hömppää? – Ai vitsi tää on NIIN paras sarja!!" F/SN ei erityisemmin muistuta edellämainittuja esimerkkejä, mutta jos oletetaankin, että reagoit tällä tavalla kaikkiin sarjoihin, joista tykkäät…
Päättelyn lopputulos: vaikka se Hokuto no keniä fanittanut aivopuoliskosi ei sitä koskaan myöntäisi, uppouduit pahan kerran Fate/Stay Nightin asetelmaan, tunnelmaan ja hahmokemiaan, etenkin romanttisiin sävähdyksiin ja karismaattisiin pahishahmoihin. Ihmettelet toisinaan, mikä sarjassa oikein pitää imussa, ja tuumailet, ettei se niin hyvä olekaan, mutta olet heti täysillä mukana katsoessasi sarjaa uudestaan. Olet ShirouXSaber-parittaja henkeen ja vereen.

Pidättehän mielessä, että linkitys tekijänoikeuksia rikkovaan materiaaliin ei ole kivaa. Valitkaa videonne lähteitä silmälläpitäen, kiitos.

Ette kuulkaa uskokaan.

Hyvät käyttäjät, jos huomaatte vastaisuudessa häiriköintiä, kaikkein helpoin tapa lopettaa se on ilmoittaa suoraan valvojille häiritsevästä käytöksestä. On turhaa lietsoa riitaa asiasta ketjussa, johon tulee 200 uutta viestiä päivässä. (Uskokaa huviksenne, ettemme me viitsi lukea niitä kaikkia.) Jos foorumin käytössä tai käytöksessä on ongelmia, ottakaa suoraan yhteys moderaattoreihin. On niin hauskaa tulla töistä ja huomata, että foorumilla jok’ikinen jäsen on käynyt kahdeksassa eri ketjussa haukkumassa jonkin/jonkun – luoden täten miljoonabiljoonaa inhottavaa viestiä, jotka täytyy poistaa – mutta yksikään ei ole ilmoittanut ylläpidolle ongelmasta.

Kiitos.

PS: Poistin Off-topic-ketjun vahingossa siivotessani tämän häirikköjupakan jälkiä. Pahoittelut niille, jotka olivat omistaneet elämänsä ko. ketjulle.

Moi, Unitan hyvän ehdotuksen mukaan laajensin otsikkoa. Tähän ketjuun voivat siis kaikki tulla kysymään neuvoa pelistä riippumatta.

Siirsin tämän ketjun Piirtämiseen ihan vain sen vuoksi, ettemme joutuisi manga-sanan käyttövalvojien hyökkäyksen kohteiksi. Jatkakaa toki mielenkiintoista keskustelua uudella alueella!

Kirjojen ahmiminen on ollut intohimoni kauan ennen sarjakuvaharrastusta ja se on pysytellyt tähän päivään asti tärkeimpänä harrastuksenani. Luin lapsena vanhoja klassisia lasten- ja nuortenkirjoja, joita talomme perintökirjahyllyssä seisoi monta riviä. Kuulun varmaan niihin harvoihin 90-luvulla syntyneisiin, jotka ovat lukeneet Enid Blytonia (mm. Viisikko- SOS- ja Seikkalu-sarjojen tuottelias kirjoittaja).
Esipuberteetti-iässä yritin lukea trendikkäitä nuortenkirjoja, kuten Animorphsia tai jotain, mutta inhosin niitä. Hakeuduin oikopäätä maailmankirjallisuuden klassikkojen pariin, ja olen löytänyt genren omakseni. Muun muassa Monte-Criston kreivi, Kolme muskettisoturia, Dorian Grayn muotokuva, Brideshead Revisited, Pariisin Notre Dame, Odysseia, Putkinotko (kotimainen!) ja Shakespearen näytelmät kuuluvat suosikkeihini.

Fantasiakirjallisuus on ollut kaksiteräinen miekka. Luin kaikki Harry Potter -kirjat ja pidinkin niistä. Michael Enden Tarina vailla loppua on mielikirjojani ja ihailen kovasti Diane Wynne Jonesin luomia fiktiomaailmoja. Toisaalta Tarua sormusten herrasta en pystynyt lukemaan ja monet muutkin fantasiateokset olen epätoivoisena laskenut käsistäni. Niitä on hyviä mutta niin kauhean huonojakin.