Mielestäni Emma-mangasarja on todella vaikuttava, erilainen, hyvä ja mielenkiintoinen. Eniten minua houkuttaa sarjassa aika; 1800-lukuun ei jokaisessa mangassa tule tutustuttua. Sarja on koskettava ja mielestäni juoneen pääsee aika helposti kiinni. Lisäksi Kaoru Mori on vaikuttavan hyvä piirtämään mangaa, ja niinkuin jo monet minua ennen ovat sanoneetkin, hän osaa kertoa tarinaansa myös kuvien avulla.
Aloitin lukemaan Emma-sarjaa muutama päivä sitten ja nyt olen lukenut 1-2 osat. Haluaisin lukea heti enemmän.. 🙂
Kun kirjastossa näin ensimmäisiä kertoja Emma-sarjan osia, en ollut vakuuttunut. Ajattelin kai: " Ihan sellainen tavallinen sarja, jospa sittenkin lainaisin jotain muuta..
Nyt huomaan, että olin AIVAN väärässä. Ne, ketkä eivät ole vielä lukeneet sarjaa, kokeilkaa ihmeessä! Älkää antako alkuvaikutelman hämätä!