Forum Replies Created
-
Posts
-
The Vegito wrote:
Saas nähdä mitä tekijät kehittävät ajan kuluen Niizumasta, kun näytti olevan oikea tehopiirtäjä.
Aaaa, Niizuma, hän on sellainen hiomaton timantti. Ja muuta fanityttöfantasiaa. Mutta jotenkin tuli tunne että siitä tehtiin melkein yli-ihminen ja liioiteltiin niitä kykyjä, siis ei kukaan voi piirtää kokonaista lukua mangaa puolessa tunnissa. Onhan hän hyvä mutta gee Imma chargin’ my inhuman skills. Juuh. Ooba-Obata-fanejakin kritisoidaan siitä että he vertailevat Bakumania ja Death Notea keskenään koska ne ovat aivan eri genrejä. Olen vieläkin sitä mieltä että paritsan pitäisi pysyä ajattelumangon parissa mutta tuovathan tuollaiset haasteet se jännitystä sarjaan.
Hakushaku to Yousein vanha Englanti voisi olla hyvä, taika olisi koko ajan läsnä kunhan sitä vain osaisi hakea. Kuroshitsujin Britanniakin kävisi mutta se tuntuu paljon turvattomammalta, sitä ei ihannoida niin paljon kuin keiju & jaarlissa. Hetalian Britanniakin kävisi. HETKINEN-
Kunhan nyt pääsen takaisin menneisyyteen. Olen kauhea jane-austen-fag.
Tästä oli kerran puhetta /a/ssa… kysyttiin kummassa maailmassa haluaisi elää, kohteina olivat vuoden hittisarjat Code Geass ja Death Note. Yleensä minä valitsen sen kaikken turvallisimman, laimee kun olen – tässä tapauksessa se olisi Death Note, ei tarvitsisi koko ajan pelätä suurvaltojen suhteiden kiristyvän niin että puhkeaa sota toisin kuin maailmassa, jossa olisi jopa turvallisempaa kuin nykyään kunhan ei tekisi rikoksia.Lyhennelty (harr harr seinä tekstiä) ja muokattu kopiopasta aiemmasta ketjusta, mutta kuitenkin.
1. Axis Powers Hetalia – tässä taas pakkomiellettäni maailmansotiin. Hahmot kuvaavat hyvin stereotypioita eri valtiosta. Huumori on aika ylivertaista. Ja piirustustyyli, ah. Sitä paitsi tämä on niin homoa ettei niita voi enää sanoa viittauksiksi. Venäjä/Baltian maat OTP
2. Hellsing – Siis yksi rohkeimmista sarjoista mitä tulee natseihin. Millenium on yksi parhaista hahmokaarteista ikinä. Ja taistelukohtaukset ovat hyvin piirrettyjä, vähän pakko kun niitä on joka toisella sivulla. Ihanan groteskia, sarja joka sai minut alun perin kiinnostumaan gurosta.
3. Genshiken – Realistisin kuvaus otakuelamasta ikinä. Madarame on moe. Opin tästä sarjasta paljon (muutakin kuin Oonon "There are no girls who don’t like queers!"). Huumori koskettaa syvemmälle kuin tavallisten shonenhaaremusarjojen koska aina tulee ajatelleeksi miten lähellä se on omaa elämää.
4. Code Geass – Mangasta ei ole paljon sanottavaa, mutta rakastan sita kuinka se tuo enemmän esiin konfliktit maiden välillä eikä vain keskity fanipalveluun (missä ei ole kylla mitaan valittamista. Zero-puku ♥). Jotenkin syvempi kuin samaa nimeä kantava animu. Harmi että tätä on niin vähän, vaikka Vastahyökkäyksen Suzaku on hyvä spin-offiksi.
5. Rozen Maiden – Vakavalle perustalle rakennettu sarja johon on silti osattu lisätä huumoria. Hahmot ovat äärimmäisen sööttejä ja piirustustyyli huolettoman näköistä, varsinkin kun tussaus on niin ohuelti vedetty. Paljon koskettavaa dialogia.
6. Sayonara Zetsubou Sensei – Yksinkertainen ja nopealukuinen piirustustyyli mutta Kumeta keskittyy taustoihin niin paljon että ei ole totta. Piilottaa lukuihin japanin pääministereitä ja kuningaspingviinejä ja sitten pitää lukea luvut moneen kertaan niitä etsiessä. Kritisoi otakukulttuuria – eli itseään – osuvasti. Mangaka piirtää aloituskuviin optisia harhoja.Ja nauranhan minä kuolaten lattialla aina sitä lukiessani.
7. Hamster Research Report – Saa kaipaamaan omaa hamsteria. Niiden elämää kuvataan niin ironisen realistisesti että tulee sama ilmiö kuin genshikeniä lukiessani – "noin ne aina tekevät!" Simppeli sarjaan sopiva piirustustyyli, siitä on aikaa kun olen nauranut näin paljon.
8. Kaiji – Eeppistä mindgamea ja eroaa death notesta ajattelumangana siinä että antaa lukijoille oikeasti aikaa tajuta itsekin asioita. Kuuluu kategoriaan "odottamaton moé".
9. Katte ni Kaizou – Yleensä välttelen saman henkilön teosten lyömistä samalle listalle mutta tämä on kyllä nyt must. SZS:n tekijältä siis. Tässä on vähemmän kiinteitä hahmoja joka antaa enemmän vapauksia single-story hahmoille. Kaizou on sitä paitsi paljon rakastettavampi kuin Itoshiki Nozomu.
10. Detroit Metal City – Todella räävitöntä huumoria. Itseääntoistavia vitsejä niinkuin brittihuumorissa, ja sehän naurattaa. Ei ota itseään liian tosissaan ja siksi piirtäjällä on rohkeutta tehdä pilaa mistä tahansa.
Jaa. Kapsahdin huumorin puolelle. Jos asia on niin niin missä ovat kestosuosikit Afuganisu-tan ja Azumanga daioh? Ichinensei ni nacchattara? gee olen huono tekemään listoja.Toisen volan suomipainosta oli hauskaa luettavaa. Se on varmasti ollut niin vaikea kääntää että oli joitain kohtia jotka olisin itse kääntänyt eri tavalla mutta Janin puhetyyliä käytettiin hauskasti. Räävitöntä. Ja kun ajattelee minkälainen englantipainos kuitenkin on (amerikkalaisilla on vain yksi kirosana) niin tässä tehtiin kyllä hyvää työtä. Tästä voidaan kyllä olla montaa mieltä. Egmontin editointi oli tässä paljon parempaa kuin esimerkiksi Death Notessa ja siinä on paljon erilaisia fontteja korostamassa asioita.
Ja joo, olisin lakannut ostamasta jos aurinkoinen aftermango olisi jätetty pois.Animemusiikki on intohimoni. Melkein mitä tahansa tulee kuunneltua sarjojen mukana ja on vain muutama teemabiisi jotka olen melkein aina kelannut pois – toinen on Naruton ensimmäinen OP joka vain on niin raastava että ei sitä kestä kukaan (muu musiikki sarjassa on siedettävää kun kaveri pakottaa aina kuuntelemaan, mutta en sarjaa seuraa niin en oikeastaan tiedä) ja toinen on kaijin ED joka ei vain ole minun tyylistäni musiikkia.
SHAFTin sarjoissa on aina aika eeppistä musiikkia, Pani poni Dashiakin aloin katsomaan Ai Nonakan Roulette Rouletten takia. Lucky Starin openingin kyllästyy aika nopeasti vaikka se sellainen kulttihitti onkin (ehkä juuri siksi, se on nykyään melkein jokaisessa niconicon kumikyokussa) mutta character singlet ovat moderneja klassikoita (Mo-Mousou Machine). Aivan toinen juttu on anime-remixit jotka usein ovat parempia kuin sarjan alkuperäinen musiikki (minna issho ni nippon-pon!). Lataan melkein kaiken katsomiini sarjoihin liittyvän, vie levytilaa mutta kuuntelenkin niitä paljon.Joitain suosikkeja mainitakseni; Maaya Sakamoton Kiseki no Umi; Code Geassin O2 ja Lelouchin character song REGENERATION; Pani Poni Dashin kesäiset Kiiroi Vacances ja Shoujo Q(tässä taas, SHAFT); Rozen Maiden OSTin Battle of Rose; Tsuruyan charasong Seishunii Janai Katsu Haruhista; Kaijin Mirai wa bokura no te no naka….
Omaa luokkaansa on myös Azumangan tribute CDltä löytyvä Moi Moi (TULKINTA tururun, LEMUINEN dararan)
_EDIT: GATCHAMAN NO UTA. ____ GATCHAMAN NO UTA. Haluan _____ sitä ääntä.Ylläpidon huomautus: Muistathan foorumin säännöt koskien asiallista kielenkäyttöä! -Laurel
Yksittäisiä kuvia. Minulla ei vain ole tarpeeksi kärsivällisyyttä yleensä edes värittää niitä. Koneella olen kyllä alkanut keskittyä enemmän yksittäisiin kuviin, suurimmaksi osaksi siksi että linearttiin menee niin julmetusti aikaa ja on aika harvinaista että saan ne näyttämään hyvältä. Olen skeptikko länsimaisten mangasarjakuvien suhteen, en ole törmännyt tarpeeksi hyviin.
Someone wrote:
AARH, mua ärsyttää, että ne pojat yrittää tehä mainstreamia! 🙄
TOSI ON MAN. Minä lukisin money and intelligenceä jos sitä olisi oikeasti mangana. Mashirolle on vain noussut valta päähän (äärimmäisen epälightmaisesti kuitenkin). Onhan se totta että mainstream myy mutta niitä ei arvosteta niin paljon eivätkä ne nouse niin helposti klassikoiksi, parhaassa tapauksessa niistä tulee 100+ jaksoisia nuorisoanimuja joita lopulta aletaan ylenkatsoa. En nyt puhu mistään tietystä mangasta.
Minua ne eivät ole niin häirinneet. Kiinnostuin hieman väkivaltaisemmista sarjoista vasta ihan vuosi sitten. Enkä niitäkään ole ostanut kuin tuota Hellsingin suomijulkaisua. Mutta saattaahan se järkyttää varsinkin niitä jotka eivät ole ennen mangaa lukeneet tai ainakaan sen tyylistä, ja vaikka Hellsingin kaltaista mangaa voisi periaatteessa lukea jo 13-vuotias niin ikärajoissa täytyy aina olla vuoden tai kahden suojaraja, niinhän elokuvissakin. Ne ovat hyödyllisiä opasteita mutta luultavasti lukijat osaavat siinä vaiheessa kun haluavat lukea ikärajoin varustettua mangaa jo itse arvioida minkälaista itse kestää.
Olen vain himean katkera kun Hellsingin neljänteen OVAhan laitettiin ikärajaksi 18. Miten minä sen nyt nyhjään itselleni kun muita en voi laittaa ostamaan. Olisivat laittaneet rajoitetun version kannen, paljon työturvallisempi.PASTAA.
Jos joku on kuunnellut Hetalia-drama CDtä niin tuo huudahdus on kaivautunut ikuisesti niiden mieleen.
Aika monta tyyppiähän täällä on jotka tunnistan wanhalta foorumilta. Mutta järkytyin kuinka paljon rekisteröityneitä käyttäjiä täällä on kun erehdyin listan löytämään. 6725 jäsentä jos oikein laskin ja 99% ei yhtään viestiä foorumilla.Hitti. Jatkuu jo seitsemättä vuotta Japanissa, eikä tasossa näy suurta laskua. Tyyli on omaperäinen, paljon realistisemmin tehty kuin suurin osa mangoista. Tummasävytteinen ja tarpeeksi väkivaltainen minun makuuni. Hyvin piirretyt (ja animoidut) taistelukohtaukset. Niille joita tuo toimintapuoli ei niin kiinnosta sarja saattaa käydä tylsäksi. Hitti kuitenkin.
Seuraava – Time Stranger Kyoko.
//edit: editoin pyynnöstä tunnetumpaan mangaan. olihan ouranista jo yksi ketjukin animepuolella, mutta okei.
Vähän pieni mutta takaa tuleva valo luo kasvoille mukavasti kontrastia, varsinkin kun hiukset ja vaatetus ovat tummat. Hassu ilme. 9 napsahtaa.
Ed-neko wrote:
Melancholy of Haruhi Suzumiya on klassikko. Ainaskiin minulle. (Koska katsoin sitä jo serkun kanssa enkku teksteillä kahdeksan vuotiaana) Minusta se olisi hyvä sarja suomennettavaksi.
Eh. Anime tuli ulos vasta kaksi vuotta sitten.
Mutta GNGtä lukisivat varmaan myös yli kaksikymppiset retroilijat ihan retroilun ilosta, puhumattakaan siitä että 90% suomen mangofaneista on katsonut vähintäänkin leikatun version.
Black Star taitaa olla ainoa syy miksen ala kunnolla katsomaan tätä sarjaa. Siinä vasta jumalattoman ärsyttävä hahmo, ja hänen ääninäyttelijänsä repii aina korvat irti. Niinkuin myös Makan, mikä siinä kaikkia viehättää. Mutta muut hahmot ovat persoonallisia ja Death the Kidin seiyuu kaikkien rakastama Mamo. Visuaalisesti häikäisevä eikä tässä ole sellaista QUALITYä jota yleensä on väkisinkin shounen-sarjoissa. Mangana olen lukenut mutta animena olen katsonut vain Excaliburiin keskittyvät jaksot. Siinä vasta kuolematon hahmo. Hellyyttävä. Ansaitsisi oman spin-off-sarjan.
PAPERMOON-single muuten julkaistaan ihan lähipäivinä.Eniten tykkään Liikkuvasta Linnasta. Katsoin kyllä elokuvan ennen kirjan lukemista, ja alkupeäisteos kyllä jättää Miyazaki-version taakseen mutta minusta puhkeaa ihan järkky romantikko aina kun katson sitä. Sophien ajoittaisen tsunderemaisuudenkin sietää. Ja ne taustat, ei hemmetti. Jälki on kuin da Vincin siveltimestä.
mimeko wrote:
Aural Vampire – Freeze!!
kyllä, pidän aural vampiresta… vaikken muuten mitään sen tyylistä musaa voi sietää… poikkeustapaus.
Aural Vampire fans? In MY animoo forums? IT SEEMS TO BE MORE LIKELY THAN YOU THINK. Olen viime aikoina kuunnellut liikaa Shonan Zokua, varsinkin alun rytmi on puhdasta taidetta.
Mutta takaisin ketjun ideaan. Nyt soi Code Geass R2 OST 2 – Continued Story.
Eräs kaverini rakastaa tätä yli kaiken mutta ei ole katsonut jaksoakaan koko sarjaa. Nämä ovat suosikkejani kaikista soundtrackeista ihan vain Kuroishi Hitomin takia. Hento ääni. Luohan se oman säväyksen faneille koska tämä on juuri se biisi joka soi Lulun kuolinkohtauksen jälkeen, sarjan lopetusmusiikkina.
Kannattaa muuten kuunnella myös Madder Sky toisen kauden ensimmäiseltä OSTilta. Se on niin tunnerikas että tulee aina aivoverenvuotoa.
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
