Inu-Mimi

Joo. C-asema hajosi viime viikolla tuhannen säpäleiksi ja koska korjaus olisi maksanut enemmän kuin uusi kone niin jälkimmäinen lähti mukaan. En tosin ollut mukana ostamassa joten pitää nyt kärvistellä hp:llä muutama kuukausi, siihen asti että ostan itselleni tehokkaan kannettavan, mikä on kyllä aika armoton oksymoroni. Väänsin kuusi vuotta putkinäytöllä mutta nyt on ihan kunnon 1920×1080 ja litteä. Hehee nyt sitten katsomaan tätä 480p mustavalkoanimea koko koreudessaan.

En ole vielä edes uskaltanut mennä tumblriin koska seuratuissa on 86 blogia ja viikon ajalta postauksia selattavana oh dog ja scrollaus kuitenkin kaatuu muutaman sivun jälkeen.
Onneksi minulla ei ole vielä tälle syksylle muuta stressin aihetta kuin… tai no ei kirjojen hankkiminen ole stressin aihe, joten ei siis mitään. Keväällä sitä onkin sitten senkin edestä, jee.

ps. Punis tämä teidän K-ON on mustemössöä.

Xosis wrote:

Pokémoneilla on neljä iskua kerralla, ja ne käyttävät vain niitä ja niiden sovelluksia.

Joo paitsi Taillow’n SE KÄYTTÄÄ UKKOSTA PANSSARINA! [url=http://www.youtube.com/watch?v=DP24KR2nOzg][link][/url] Vähintään yhtä paha kuin ensimmäisella kaudella Pikachun voittaessa Rhydonin TÄHTÄÄMÄLLÄ SARVEEN (ja finish it off with False Swipe!, näitähän riittää). Mutta kuitenkin imho oli ihan hyvä että Ash voitti niitä merkkejä kepulikonstein mutta ajoittain myös taistelemalla, koska Ash tosiaan oli vielä kunnon kouluttajanoob ja salit esitettiin sikavaikeina. Olisi mennyt uskottavuus jos Ash olisi vain kävellyt kaikkiin ja voittanut. Ovathan ne uusien kausien moneen jaksoon venyvät salitaistelut näyttäviä mutta ensimmäisellä kaudella ei ollut vielä standardeja sarjalle ja siinä keskityttiin komediaan ja pokemonien esittelyihin jakso kerrallaan. Se että Ash on yhäkin aina uuden alueen kohdatessaan aivan auttamaton aloittelija – ja vielä pahempaa, Pikachu – on aivan toinen juttu.

Jee tätä ketjua saa aina koluta jos etsii jotain uutta katsottavaa.
Katsoin eilen melkein yhdeltä istumalta sarjan nimeltä Hakaba Kitaro. Niillä jotka tuntevat mangapioneeri Gegege no Kitaron on kai jo mielikuva tarinasta (selitän sen kyllä kohta), ja tämä perustuu Shigeru Mizukin aikaisempaan versioon tarinasta, joka hyllytettiin nopeasti liian pelottavana lapsille. Hakaba Kitaron genre on siten kauhu ja ehkä mysteeri. Animeversion alkuperäinen manga sai vasta vuonna 2008, Gegegestä animea on tuubattu jo 60-luvulta lähtien.

Kitaro on siis sarjan nimihenkilö, kummitusklaanin viimeinen eloonjäänyt, suurimman osan sarjaa noin kymmenenvuotias poika. Hän syntyi hautausmaalla ryömimällä ylös kuolleen äitinsä haudasta ja sai nimen Hakaba Kitaro, Hautausmaa-Kitaro. Hänen mukanaan kulkee sellainen kymmenensenttinen jäpikkä, medama oyaji, eli edesmenneen isänsä silmämuna joka kasvatti itselleen ruumiin. Idea on kai se että vaikka Kitarolta survaistiin vasen silmä jo vastasyntyneenä niin hänellä on silti aina kaksi mukana.

Hakaba Kitaro on vain 11 jaksoa pitkä, mutta siinä ajassa ehtii tapahtua aika paljon. Vakituista siinä on vain nimihenkilö. Heti kun luulee että asetelma vakiintuisi loppusarjan ajaksi niin se menee ihan päälaelleen. Kitaro itse muuttuu läpi koko sarjan, karmivasti hekottavasta antisankarista rakastuneeksi hirviöpojaksi joka haluaa sopeutua ihmismaailmaan ja takaisin. Protagonistia ei voi sanoa puoltakaan ajasta hyvikseksi eikä antagonistikaan, Hiirimies, kyllä, Hiirimies, ole paha kuin silloin kun hyötyy siitä. Sivuhenkilöitä on paljon ja monipuolisesti mutta nihiin ei kannata liikaa kiintyä, kuolemat tulevat nimittäin ihan puun takaa. Kauhun sekaan on sovitettu ihan kivasti komediaa ja dialogi on aivan mahtavaa olematta silti sellaista puuduttavaa 24/7 Tatami Galaxy -konekiväärisyöttöä.

Animen kauhu on sellaista perinteistä japanilaista virvatuli-yookai-luuranko-settiä eikä varmaan pelota oikeasti ketään, mutta ihan kivan näköistä se on. Kitarokaan ei ole mikään länsimainen kummitus vaan vain sellainen epäkuollut jolla on fyysinen hahmo. Sarja vedonnee samaan väkeen kuin esimerkiksi Kaiba, Kuuchuu Buranko ja erityisesti Mononoke ja Ayakashi, ja tämänkin studio on Toei Animation. Tarina on mainstreamimpi mutta juonen kuljettamisessa on samoja piirteitä ja jotain samoja tyylillisiä seikkojakin on, kuten jännät tekstuurit animaation alla ja sateenkaaripääkallot. Oikein muuta väriä ei sarjassa näekään, kaikki on Showa-tyylisesti harmaata ja seepiaa. Kuten sanoin, anime ei ole vanha mutta kovin vanhan tyylinen (retrokortti!) ja vakihahmojen designeissä käytetään sitä 60-luvun skidityyliä, ja harmaa teema ja vanhahtavat designit kai karkottavat katsojia kun tämä on ihan ylenkatsottu helmi. 11 jaksoa ei kärsivällyyttä paljon riivi, joten suosittelen ainakin kokeilemaan. Tähän loppuun pitäisi tulla sellainen "X:n ja Y:n ystäville" mutta en minä halua että kukaan jää tästä paitsi.

Opening on muuten Kuuchuu Blanconkin tunnareiden Denki Groovea.

erakko wrote:

Inu-Mimi wrote:

Ja sitten aloitin tuota Tamersia, jota on Positronin subeilla jaksoon 28 asti.

Minä en ole Tamersia katsonut sillä sille ei näemmä toistaiseksi löydy kuin muutama oikein subattu jakso. Positron teki kuulemma subit espanjalaisen dubin pohjalta :S Tai en tiedä jos tämä on korjannut jo tilanteen…

Ne latinosubit ovat Positronin vanhasta julkaisusta jonka hän teki Cardslash02:n kanssa, nyt ilmestyy noin viikoittain kunnolla japanista käännettyjä DVDrip-jaksoja, niitä venailen. Ne kunnon subit joista puhut ovat kai niitä WildBunchin julkaisuja, joista viimeisin tuli joskus viime kesänä…
Xros Warsissa en ole päässyt edes siihen puoleenväliin, mutta tähän asti joka jakso on ollut kiinnostava itsessään vaikka juoni kokonaisuudessaan ei niin kiinnosta. Taikin eleily ei häiritse niin paljon kun on katsonut Daisuken vammailua 52 jaksoa ihan äskettäin. Transformereita enemmän minua häiritsee se tissien tyrkyttäminen, kun esimerkiksi Lilithmon on ihan normi-ihminen jonka nimen perään liitettiin –mon. En ole änsgtifeministi mutta silti, Nene olisi riittänyt ihan hyvin, sillähän kaikki aikaisemmatkin kaudet mentiin.

Firefoxista tuli 5.0 ja kaikki lisäosat vanhentuivat. Blah.
Tänään on taas Kaijintai (>endless ejaculation).

Minua kyrsi tuossa kyselyssä se kun kyseltiin suhtautumista Japaniin, erityisesti se että haluaisinko muuttaa Japaniin, ottaa kielikursseja, tutustua japanilaisiin jne jne. Ei mangan lukeminen ole herättänyt minussa mitään erityistä kiinnostusta Japaniin maana. Tuollaisia kysymyksiä oli tietysti paljon, vastausvaihtohetoina joko kummatkin ääripäät tai vain toinen. Animestakaan ei kysytty juuri mitään, se oli aika iso puute, ainakin minulle kun mangan lukemiseen kulutan noin viidesosan siitä ajasta mitä animen katsomiseen. Niputtivat taas kaikki harrastajat yhdeksi kultiksi.

Devilman wrote:

"haluavat vain oppia piirtämään isosilmäisiä mangahahmoja"

Haluttaisi kävellä tuonne sisään Vagabond toisessa kädessä ja jotain Ryoichi Ikegamia toisessa. Mutta varmaan kääntäisivät taskut jo ovella sen kolmen ja puolen huden toivossa. Nuo ovat leirejä niille jotka ensin oppivat piirtämään pelkkiä leijuvia päitä ja pisteneniä ja joutuvat sitten vuosien päästä palaamaan alkumetreille anatomia- ja väriteoriaoppaiden pariin. Mutta manga on todella hyvä kimmoke taideharrastuksen aloittamiseen, koulut kun kannustavat taiteisiin tuskin ollenkaan urheiluharrastuksiin ja musiikkin verrattuna.

Pyllystä tehdä työtä tällä helteellä. Onhan se yleensäkin pyllystä useimmissa tapauksissa, mutta nyt erityisesti. Minulla sentään on kiva sisätyö, tiedän monta jotka hankkiutuivat puutarhatöihin ja nyt sulavat siellä kasvien lannoitteiksi. Ajattelivat helpoksi hommaksi mutta hähää eipä.

Aloin taas katsomaan Inazuma Eleveniä. Joskus valitin tänne että siihen on vaikea päästä sisään koska se on aamuanime kymmenvuotiaille pojille, mutta I like totally can, kuten viimeisen kolme viikon Digimon-putki osoittaa. Siinä muuten olen 02:n jaksossa 37, nyt on kesken se Jogress-vääntö, ne fuusioevoluutiot siis, muistattekos. Jaksojen nimet ovat tosi tyrkyttäviä, when two hearts become one ja storm of love, kun tiimit ovat joko poika- tai tyttöpareja.

Sitä paitsi sitä taitaa katsoa jotain kolme poikaa, muu katsojakunta on fujosheja. Inazumaa.

Ai niin, aloin lukemaan Lackadaisyäkin.
Onko vika minussa vai onko Homestuckiin on aivan mahdoton päästä sisään?
Huzzah, tänään tuli taas Kaijia! Pachinko-arc lähti menestyksellä käyntiin.

Laudoilla on aina välillä se raaka peli että pitää kirjoittaa lempianimensa nimi ja ”green day” youtuben hakuun ja katsoa ensimmäinen amv joka tulee vastaan. Läheskään kaikista sarjoista ei tietenkään ole mutta aika monista, ja heruu ihmisiltä ragea pelkästä Evangelionin ja Green Dayn sekoittamisesta. Ymmärrän kyllä bändin teini-imagon mutta bändien vihaaminen fanien perusteella on naurettavaa vaikka harmittavan yleistä. Minulla ei ole oikein oikeutta sanoa mitään koska kuuntelen käytännössä vain leffojen, pelien ja sarjojen tunnareita ja soundtrackeja, toisaalta en varsinaisesti vihaa yhtäkään bändiä, en edes Bieberiä tai Montanaa, se olisi noloa koska vika on pohjimmiltaan heidän markkinoijissaan ja managereissään. Sitten tulee välillä vastaan sellaisia underground-bändejä jotka remiksaavat kissaa yskimässä karvapalloa ja ikkunan rikkomista ja kynsiä liitutaululla yhdistettynä screamoon ja johonkin sähkötriangeliin ja youtuben kommenteissa lukee ”ihmiset eivät ymmärrä tätä”. Ja minä olen että adfgh. Mutta näihin tarvitaankin intohimoa ja minä olen liian visuaalinen tähän /flail arms

Löysin muuten bändin jonka kaikki perustuu kirjaan Ruohometsän kansa C: Fall of Efrafa, levyjen nimet taas Owsla, Elil ja Inlé. Toivon todella että osaisin pitää ko. bändistä koska rakastan sitä kirjaa enemmän kuin elämää itseään mutta se olikin sitä vaikeaa kuunneltavaa. Bändi on hajonnut nykyään mutta kaikki heidän musiikkinsa löytyy ilmaiseksi ja laillisesti netistä eli ehkä minä joskus vielä pidän heistä (huono asenne musiikin kuunteluun).

Ekasta lauseesta tuli mieleen että keksin kouluun uuden pelin, nimeltään kuripallo. Siinä käytetään koripalloa ja polttopallon kehää, suurin osa pistetään kehän sisään, osa kehän ulkopuolelle pallo kourassa, ne jotka yrittävät tulla kehästä ulos saavat pallosta vatsaan. Suunnilleen yhtä humaani kuin kaikki muutkin koulun joukkuelajit.

Ja jumavita! Sodankylän Elokuvafestarien ohjelmisto julkaistiin vasta ja siellä näytetään tänä vuonna se restauroitu melkein täydellinen versio Metropoliksesta. Eli ei, en ole tulossa coneihin tänäkään vuonna mutta menen kai katsomaan mykkiksiä elävällä säestyksessä keskellä yötä. Jos jaksan olla useamman päivän siellä niin saatan vilkaista muutakin, kerrankin jotain järkevää inhimillisen välimatkan päässä. Ja se järjestetään juuri silloin keskiyön auringon aikaan, eksotiikkaa. Keksiyön.

Unovan eliittinelosen tyypitys on kuin suunniteltu Scraftyä varten. Pimeä, joka on heikko taistelulle, kummitus, joka on heikko pimeälle, ja psyykkinen, joka on heikko pimeälle ja kummitukselle, eli tässä pääsi Chandelurenikin toimintaan. Muut pääsivät kentälle vain dual-typejen kohdalla. N oli kyllä noin 29874864 kertaa pahempi vastus lopussa kuin Ghetsis, ainakin luulen että G oli tarkoitettu pahemmaksi mutta sen löi aika helposti. Se Ännän trolli-Zoroark oli vakava tapaus kun laitoin vastaan Chandeluren mutta yhtäkkiä satelikin vain pimeitä iskuja.

Tiimini oli ohimmenen sanoen Serperior, Scrafty, Galvantula, Swanna, Chandelure ja tietenkin se Reshiram. Yamask ja Sigilyph olivat pettymyksiä, Sigilyphissä hieno design menee täysin hukkaan, ehkä olisi pitänyt vaivautua vähän EV-treenaamaan. Viidennen sukupolven hienoin design menee varmaan Bisharpille.
Audinoa tietysti rakastan mutta eri syistä.

Kun en ole ennen tänne postannut niin sanon samalla että olen pelannut läpi myös Yellow’n, Fireredin, Silverin ja Sapphiren. Platinum on nyt työn alla, mutta aika kämäinen pelihän se on monessa suhteessa (miten Prinplupin vahvin isku on tasolle 29 asti bubblebeam? Water Sport ei ole enää niin läppä kuin vanhemmissa peleissä, pfft.)

Hyvää perjantai kolmattatoista. Minut höynäytettiin heti aamusta juontamaan kevätjuhlassa. Se tehtiin äänestyksellä joten luulen että koko luokka yhdessä rölläsi minut siihen. Oikeastaan toinen yhtä taustaoppilas sai yhtä paljon ääniä kuin minä mutta pelastin hänet hommasta ilman kivipaperisaksia kun olen aika jalo.

Facebookista tosiaan on se stalkkerihyöty™, sain tietää että ensimmäinen vanhasta ysiluokastani on jo raskaana.

Veli lähtee taas viikonlopuksi Sodankylään joten tietokone on täysin minulla. Ne joilla on oma kone (eli suurin osa sangatsusta anyway) eivät ymmärrä tätä mutta silloin kun ikinä tulee tällaisia viikonloppuja vastaan niin herään yleensä kahdelta päivällä ja olen koneella seuraavat 12 tuntia vain korkeintaan puolen tunnin ruokataukoilulla. Kuin vanki joka näkee auringon ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

Tänään tuuli paisteesta huolimatta pohjoisesta tosi kylmästi mutta joku meni sanomaan minulle että näytän coolilta kun takki roikkuu vain olkapäistä (pysyy siinä taifuunissakin koska androgyyniset olkapäät) joten sitä piti sitten pitää siinä koko päivä. James päällä joka säällä kuten vanha sananlasku sanoo. Takkini on james-merkkinen miesten vakosamettinen kasaripukutakki.

Olen jotenkin koukussa espanjalaiseen musiikkiin? Minulla on myös lievää hiustenlähtöä. Yritän harjoitella gesture drawingia kissan kanssa koska se on ainut elävä malli saatavilla mutta heti kun minulla inspaa niin se alkaa vain nuolla pallejaan. Anteeksi mutta niin se on. Rioluni kehittyi juuri Lucarioksi, sopii hyvin sinne Gardevoirin seuraan, epäilyttävähkö tiimi.

Ajattelin ehtiä tänä viikonloppuna taas roikkumaan piratepadissa, jos se nyt taas toimisi.

(Naiset ja herrat, asiapitoinen laatupostaus. mutta tarkoituksella.)