Forum Replies Created
-
Posts
-
Pao Linin perässä oli kuitenkin yksi poliisi, tehtäviensä tunnollisesti hoitamisesta tunnettu tarkastaja Zenigata, joka piti hieman taukoa toistaiseksi tuloksettomasta Lupin III:n jahtaamisesta.
Tänä aamuna katsoin tuon viitosjakson ja hyvää tavaraa oli, kuten tähänkin asti. Scaria oli mukava nähdä enemmän ja kohta, jossa Al hujauttaa Ediä kerran ja sitten toisen oli hauska, vähän kevensi sitä synkistelyä.
No, perustelua kehiin sitten… onhan ne tosiaan hyvä muistaa.
Syitä sille, miksi Berserk olisi hyvä vaihtoehto suomennettavaksi:
– Armoton, synkeä ja mukaansatempaava juoni
– Kentarou Miuran taide
– Vanhaa kunnon ultraväkivaltaa yllin kyllin (Lisäksi: totuus on, että väkivalta myy)Syitä sille, miksi Tenjho Tenge olisi hyvä vaihtoehto suomennettavaksi:
– Oh!greatin taide
– Viihdyttävä mättösarja kypsempään makuun
– Suomessa ei oikein ecchiä ole vielä tarjolla (Lisäksi: totuus on, että paljas pinta myy)Syitä Urasawan tuotannon kääntämiseksi:
– Nerokkaat, hyytävän jännittävät juonikuviot vertaisiaan vailla
– Mahtavat, monipuoliset hahmotYuppie-Chan wrote:
Niin ja muuten aiheenaloittaja, onko siinä jotain pahaa että lukee narutoa tai tokyo mew mew:iä? 😐
Eihän hän sitä nyt varmaankaan tarkoittanut, vaan viittasi vain siihen viimekeväiseen "tosi-Narutofanien" aiheuttamaan naurettavaan kalabaliikkiin, jonka varmaan kaikki muistamme. Kyllä sitä kaikki saavat lukea mitä haluavat.
Huippulaatuahan nuo Puniksen julkaisut ovat, kuten ovat aina olleet. Painojälki ei petä koskaan, käännökset toimivat ja totta kai tarjontakin on laatua. PJ:n julkaisuista hyllyssäni ovat GUNNM, Azumanga Daioh ja tietty myös Yotsuba&!. Enkä malta odottaa, mikä se uusi hankinta on, josta Antti-setä blogissaan kertoi… jotain mahtavaa varmasti. Ylipäätään Punis on siis tehnyt loistavaa työtä, etenkin kun on tuonut tuota paljon tarvittua seineniä Suomeen. Laatusarjoja laatujulkaisuina, se on kyllä kiitoksensa ansainnut.
Keiko-chanista ei tulekaan mitään mieleen monimutkaisen ketjun kautta, vaan ihan yksinkertaisesti Yuu Yuu Hakushon Keiko Yukimura.
Shiroi-San wrote:
Someone wrote:
Haruno Sakuranaruto
eieieieieiiii oikeesti!! en tykkää yhtää,ihme sasukessa roikkuja ja sasorin murhaaja! ja se on semmonen jota saa aina olla pelastamas ja sit se hoitaa yhen pahiksen silleen ”en halua olla muiden taakkana”meiningillä.inhoon semmost!Anteeksi nyt vaan, mutta pakko huomauttaa, että tulit nyt spoilanneeksi Narutoa hieman. EIvät kaikki ole lukeneet tai katsoneet stä tuonne asti…
Eihän tuo kummoinen spoileri ollut, kun ei sanota, kenet Sakura päästää päiviltä. Voisihan se viitata vaikka vain johonkin nimettömään kätyriin.
Kummelissa aikanaan "Juhaa sattu leukaan" ja Conanin ylikomisario Matsumotollahan on aika jykevä leukavärkki.
Inu-Mimi wrote:
Good Edward you look kinda cool.
Umm, nytkö se on vasemmassa?
Automail, olkapää? Ring any bells?No johan onkin uskomattoman typeriä virheitä. Ihme kyllä en itse huomannut yhtäkään, ennen kuin nuo kuvat katsoin. Aivot ei tainneet olla kolmosjaksoa katsoessa ihan täysillä mukana, kun vielä saisin päähäni, mikä silloin oikein vei huomiotani…
Mutta siis, kyllä tämä Reolen juttu käytiin läpi turhan nopeasti ja se Cornellon muodonmuutos tuntui aika tyhmältä, vaikka olikin sinänsä virkistävää vaihtelua siihen asti melko pitkälti mangan tarinaa noudattaneeseen jaksoon.
Shoojo ei pahemmin yleensä uppoa, mutta joitakin poikkeuksia kyllä löytyy. Ensinnäkin shoojomangan suurnaisen ja vanhan konkarin Riyoko Ikedan klassikkoteos 70-luvulta, historiallinen draama Rose of Versailles. RoVin juonikuviot osaavat olla kuin parhaimmastakin trilleristä poliittisine juonitteluineen jne. Mestarillisesti laaditut, mutta niin riipaisevan surulliset ihmiskohtalotkin kuuluvat sarjan parhaimpaan antiin, kuten myös vaikuttavat hahmot päähenkilö Oscarista juonitteleviin Jeanneen ja madame de Polignaciin.
Nanasta pidän myös, Yazawa vain osaa laatia niin vetävää draamaa ja luoda hahmoistaan mielenkiintoisia ja heidän elämistään viihdyttävää seurattavaa. Rahaa ei riitä tämän herkun ostoon ainakaan toistaiseksi, mutta onneksi kirjastosta Nanaa löytää, niin voi sitten lukea. Ja vaikka se taitaakin itse asiassa olla joseita, niin Nodame Cantabile on tehnyt tiensä yhdeksi suosikikseni verrattomalla komediallaan ja Nodamen kaltaisilla pöhköillä, mutta niin auttamattoman viehättävillä hahmoilla.
Pote-wolf wrote:
Monsteria ja 20th Century Boysia kehiin!
Komppaan. Lukijakunnan varttuessa tarjonnankin pitäisi aikuistua ja Conania ja DN:ää nuorempina ahmineet saisivat hyvin ruokittua mysteeriennälkäänsä juuri Urasawalla. Muutakin seineniä olisi kiva saada, hyviä vaihtoehtoja olisivat esim. Tenjho Tenge, Berserk ja Anikin puolella paljon hehkutettu Vinland Saga.
Vaihdoinpahan nyt avaa Slam Dunkin kunniaksi, eli Gutsin pahaenteisen virnistyksen tilalle pääsi Rukawa kohauttelemaan hartoitaan ja toteamaan siguni mukaisesti "Dou ahou".
Siluetista on yleensä hankala tunnistaa, mutta ei tietenkään tässä tapauksessa. "Ihan kiva" ja mukavalla violetin sävyllä vielä *yrittää peitellä toivotonta epäpätevyyttään arvostelujen teossa*. Sanotaan, että 8½.
Eka osa on hyllyssä jo ja 2 ja 3 olisi tarkoituksena hankkia ASAP. Slam Dunkiin tutustuin aluksi animesovituksen muodossa, mutta koska se kattaa vain ensimmäiset 22 kirjaa, niin piti sitten jatkaa siitä mangaa lukemalla. Nyt kun se on sitten tullut luettua loppuun, niin ei voi todeta kuin, että aivan mahtava sarja.
Hahmokaarti loistaa kirkkaammin kuin monessa tähän mennessä vastaan tulleessa sarjassa. Sakuragin luupäälle saa revetä kerta toisensa jälkeen. Lisäksi punapäisen sankarimme kehitystä täydellisestä tunarista pelaajaksi, joka todella ansaitsee tulla kutsutuksi "neroksi" on ratkiriemukasta ja samalla paikoin koskettavaa seurattavaa. Rukawa on tympeästä asenteestaan huolimatta todella huvittava; koristaidoistaan huolimatta hän on silti toivoton unikeko, eikä hänellä koulu suju yhtään Sakuragia paremmin. Shōhokun joukkueen kapteeni Takenori "Gori" Akagi on hänkin sympaattinen veikko, onhan hän suorastaan liikuttavan omistautunut unelmalleen. Mitsui, joka oli alkuun niin koripalloa vihaavaa gangsteria, paljastuu aika surulliseksi tapaukseksi, mutta onneksi hänkin saa uuden tilaisuuden pelata rakastamaansa peliä. Ryōta taas osoittaa, ettei lyhyt mittansa tee hänestä yhtään vähemmän vaarallista vastustajaa.
Slam Dunkista tekee niin hyvän sarjan paitsi loistavat hahmot ja puoleensavetävä tarina, myös kiihkeät korismatsit, joissa lopputulos ei koskaan ole varma ennen kuin viimeinenkin sekunti on kulunut. Yhden ottelun kuvaamiseen voi mennä helposti yli kymmenen kappaletta (yleensä meneekin), mutta tapahtumien henkeäsalpaava tahti pitää huolen, ettei menoon hetkeksikään kyllästy. Sarjan viimeinen peli Sannoh’ta vastaan se muuten pitkä onkin, vähän yli 50 kappaletta(!) Inouen taide on alusta asti hyvää, mutta sarjan aikana se kehittyy vain paremmaksi ja loppupuolella se alkaakin olla sitä lyömätöntä Vagabondin tasoa.
Urheilusarjoista vähänkään välittävät, Slam Dunk on MUST SEE. Uskokaa pois.
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
