Blackbeard

Joo, Devilmanin viestiin on helppoa yhtyä.

Todellinen klassikko, ja yksi omasta top 3 scifimangat listasta (Muut ovat sitten Gunnm ja Planetes). Kaunista realistista taidetta, erityisesti toiminta on piirretty ihailtavan yksityiskohtaisesti, nykyään kun välillä tuntuvat varsinkin nuo mainstream mangat olevan taisteluiden osalta pelkkää vauhtiviivaa ja efektiä. Vauhdin tunne on silti olemassa. Juonikin on hyvä, nykystantardeilla aika tavanomainen, mutta aikaanaan aikamoinen uranuurtaja. Tämä on itseasiassa ensimmäinen manga jonka olne koskaan lukenut. En vielä silloin tiedostanut tätä mangaksi, kunhan vain otin kirjaston sarjakuvahyllyltä jotain mielenkiintoisen oloista.

Ensimäinen kosketus tuli oikeastaan animeen. Synnyin keväällä -90, ja samaisena syksynä katselin Muumeja kun niitä ensikertaa näytettiin. Vähän väliä saan äitiltä muistuksen siitä kuinka pikkunapero oikein erittäin tarkasti otsa rypyssä keskittyen katseli japanilaista animaatiota. Ja jos kuulu vähäisintäkään ääntä, kuulemma nostin etusormen pystyyn ja huusin hyvin kovaa "HYSSSS!!!" Jos sitä voi sanaksi laskea, se on ensimmäiseni. Muutamaa vuotta myöhemmin katselin nauhalta yhä uudelleen ja uudelleen silmät pyöreänä Totoroa. Silloin en tietänkään vielä tiedostanut sitä animeksi, vaan se oli maailman paras piirretty. Muistan, että tarhassa mua syyteltiin valehtemisesta, eihän sellaista piirrettyä ole olemassakaan, jossa on kissabusseja ja pörröisiä peikkoja. Ahdasmieliset massaihmiset kun eivät tajunneet, että on olemassa muutakin animaatiotakin kuin Disney ja Pikku Kakkosen pätkät.

Vähän vartuttuani, kunnon perussuomalaisena tutustuin Aku Ankkaan, ja niitä kulutinkin käsittämättömän paljon. Siitä sitten Asterix, Lucky Luke, Tintti. Pikku hiljaa siirryin kirjaston lastensarjakuvista aikuisten sarjkuviin, ja kerran käteeni osui Akira. Kymmenvuotiaana en vielä tietenkään täysin tajunnut sarjan mahtavuutta, tai sitä että se oli mangaa, mutta jännä se oli silti. Jatkoin sarjakuva harrastusta kirjaston tarjonnnan avulla. Sitten ollessani muistaakseni 12 tai 13, kaupanhyllyille ilmestyi Dragonball, ja ilmaisia ohuita esitekirjasia. Luin esitekirjasen sisältämät DB:n alkusivut, ja yleisen mangainfon. "Väärinpäin" lukeminen kiehtoi, tyyli oli hieno, tarina jännä, ja oli siinä alaston Bulmakin. Tätä oli pakko saada, ja ehdinkin saada vanhemmat ostamaan 2 ensimmäistä numeroa, ennen kuin se "sopimattomana" vedettiin myynnistä. Tässä kohtaa tuli pieni notkahdus, mutta kun sain selville parilla tuttavallakin oli animebuumi päällä, päätin hyödyntää internetin ihmemaailmaa, ja latasin Narutoa, Fullmetal alchemistia, Trigunia, ja muutamaa muuta suosittua shonensarjaa. Aluksi olin animeisti, mutta pitkät latausajat alkoivat ärsyttää. Huomasin, että DB oli saapunut takaisin kauppoihin, tosin olin jo missanut monta numeroa, joten en viitsinyt aloittaa keräämistä. Ostin kuitenkin erään irtonumeron, ja siinä oli One Piecen ekan numeron mainos. Lapsena tykkäsin suunnattomasti merirosvoista, joten ostin ks. sarjan ekan numeron, rakastuin, ja se oli menoa se. Huomasin, että kaupanhyllyillä oli muitakin mangoja, Salapoliisi Conan, ja dekkareiden ystävänä innostuin siitäkin suunnattomasti. En malttanut odotella "hidasta" suomalaista julkaisu tahtia, vaan käännyin jälleen internetin puoleen. Oi tuo suuri tiedon ja tekijänoikeuslakien rikkomisen valtameri oli myös täynnä mangaa. Englanninkielen taito oli valttikorttini, kerrankin tuntui siltä, että koulun käynnistä oikeasti oli ollut jotain hyötyä.

Myöhemmin, kymmenien ellei jopa sadan sarjan jälkeen, manga innostukseni alkoi hieman hiipua, suurin piirtein lukion alkamisen jälkeen. Palasin myös tuttuun läsimaisen sarjakuvan maailmaan. Nykyään en lue sarjakuvia niin paljon, mutta on niillä edelleen paikka arjessani. Ja piirtäminen lukemisen ohella onkin rakkain harrastukseni. Seuraan kymmentäkuntaa viikoittain/kuukausittain julkaistavaa sarjaa, ja silloin tällöin repeän lukemaan kerralla jonkun jo päättyneen eepoksen.

Voisin vaikka kirjoittaa aiheesta romaanin! 😆

Ylläpidon huomautus: Editoin viestiäsi. Muistathan foorumin säännöt koskien asiallista kielenkäyttöä! -Laurel

Nintendo on kyllä ykkös konsolivalmistaja. Mariot, Zeldat, MEtroidit, Kirbyt ja muut on legendaarisia. Itsellä ei ole tällä hetkellä kuin DS Lite ja vanhakunnon Nes. Lite on kyllä nerokas laite. Parhaita pelejä sillä ovat Oendanit, Phoenix Wrigthit, New Super MArio bros, Final Fantasy remaket, ja The World Ends With You.

Joo, noi nimet on toistaiseksi lähinnä lonkalta heitettyjä, ilman sen kummempaa pohdintaa. Olen kyllä kanssa sitä mieltä, että kannattaa olla varuillaan, sillä tribuutimangasta tulee hyvin nopeasti kopiomanga. En kuitenkaan ajatellut viedä sarjaa aivan suoranaisesti parodian suuntaan, tosin kaikki perushonen elementit tulevat olemaan vahvasti läsnä. Turnaus, ki-energia, sensei, luonnonelementti voimat, angstiset menneisyys flashbäkit, ja tietysti herkät poikien väliset kohdat, jotta mahdolliset fangirlit saavat haluamansa pohjan parituksille 😀

Olen tässä aika intohimoisella asenteella kehitellyt eteenpäin ikivanhaa projektiani, joka on kulkenut nimillä Feel the Flow ja The Flow

Flow on perusrakenteeltaan tyypillinen shonentyylin manga, johon aion aivan tarkoituksellisesti viljellä viittauksia useihin klassikko shoneneihin. Se on ikään kuin kunnianosoitus klassiselle poikamangalle. Jo valmiiksi miettittyjä vitsejä ja viittauksia on mm. Dragon Balliin, One Pieceen, Yu Yu Hakushoon, Narutoon, HSD Kenichiin ja Fist of the North Stariin.

Keskiössä on nuori poika nimeltä Shun. Persoonaltaa räväkkä ja hieman pelottavakin sun on pinnan alta kuitenkin varsin herkkä ja söpö poika. Kuten kunnon shonensankari, hän ei erikoistu kikkailuihin ja taikurointiin, vaan puhtaaseen voimaan, nopeuteen ja kestävyyteen. Varsin urbaanilta vaikuttava Shun on kaikesta huolimatta omimmillaan luonnossa, ja sarjan alkussa hän vaelteleekin päämääröttämästi ympäri maita ja mantuja. Hänen vuorovaikutuksensa ympäristön kanssa on poikkeuksellinen, hän ei taistellessaan käytä vain omaa luontaista ki-energiaansa, vaan ikään kuin imee luonnon ilmasta. Hän oppii ajan mittaan yhä paremmin hallitsemaan kykyään kerätä voimaa luonnosta, häntä tuntee kaikkea ympäröivän elämän virran (The Flow) kuin itsestään. Taustalla on varhaisvuodet erään vanhuksen ja vanhemman veljen kasvattamana keskellä salaperäistä ja legendaksi muodostunutta Wutai-metsää. Menneisyys on kuitenkin musta, sillä salaperäinen mustaan pukeutunut miekkonen kätyreineen tulee hakemaan jotain vanhukselta. Hän kieltäytyy, pojat sotkeutuvat aikuisten sotkuun, jonka lopputuloksena on vanhuksen ja veljen kuolemat, ja poroksi poltettu metsä. Shun ei itse kuitenkaan muista tarkaan tapahtunutta, sillä lapsellahan on paljon tärkeämpääkin miettimistä kuin vanhan ukon sotkut. Hänen verkkokalvolleen on kuitenkin palanut visio eräästä peikosta surmaassa rakkaan ukin. Manga lähtee liikkeelle, kun vielä kokematon Shun saapuu syrjäiselle suo alueelle, jota väkivaltainen peikkojengi hallitsee. Jengiä johtaa sama paholainen, joka murhasi Shunin läheiset. Shun janoaa kostoa, ja alkeellisista kyvyistään huolimatta piekseekin peikkoparan lähes kuoleman partaalle. Alku seikkailun aikana hän tutustuu homppeli samurai Kaioon ja kuuman reportteri tyttö Miuhun, näennäisen koston jälkeen hän suunta uusien tovereiden kanssa kohti uusia seikkailuita, kuitenkin tiedottomana siitä, mitä ja oikeastaan kuka oikeasti oli lapsuuden draaman syy/syypää.

Tehdäkseen lopun peikosta Shun tarvitsee lisää voimaa. Legendaarinen mestari Roshi etsii uutta oppilasta. Shun ottaa Kaioon kanssa osaa valinta kokeeseen, jonka viimeisenä vaiheena olevasta taisteluturnauksesta ahne ja ovela vanhapikkukäppänä onkin kehittänyt aikamoisen mediasirkuksen. Turnauksesta tulee yllättävien käänteiden vuoksi aikamoinen sotku ja kaaos, ja sisältyy siihen riskialtis pelastusoperaatiokin. Shun on pyörteen keskellä, kaikki näyttää jotenkin liittyvän hänet kasvattaneeseen vanhukseen.

Turnauksen aikana esitellään muu oleellinen hahmokaarti. Nuori munkki Dao, jonka valinta aseeksi on sivellin(!). Jalkapallofanaatikko ja muotiorja Yuusuke. Naamaansa hupulla piiloitteleva showpainija Gore. Salaperäinen kiinalaistyylinen Shao (silmät kuin Ginillä Bleach, tai Ling FMA). Mutta keitä ovat leukaarven omaava varjoissa hiipivä rastahiuksinen ketjupolttaja, ja Shunia onnettoman koomisesti varjostava hovimestari?

En kerro sen tarkemmin juonta, vaan jätän sen yllätykseksi. Sen tosin kerron, että sarjassa on paljon muutakin kuin ks. turnaus ja alun peikkojahti. Luvassa lämminhenkistä seikkailua ja huumoria, toimintaa unohtamatta. Uskomattomia juonenkäänteitä ja mielikuvituksekkaita taistelutyylejä. Kaikkea mitä kunnon shonenissakin on. En tosin takaa, että mitään tulee koskaan valmiiksi, mutta parhaani mukaan todella motivoituneena toistaiseksi työskentelen, niin paljon kun ylioppilaskirjoitusten lähestyessä kykenen. Ohessa muutama luonnos;

Shun v. 1.1
Dao, Kaioo, Yuusuke
Vaihtoehtoinen Dao
Hovimestari
Tosi vanha versio Goresta, uusi Gore on ihan eri luokkaa, en näytä luonnoksia hänestä, koska rakennan tämän hahmon varaan paljon

Tässä taistelu luonnostelmia, luetaan oikealta vasemmalle. Pahoittelen huonoa laatua, piirrän näitä ajan puutteen vuoksi vihkoon biologian tunneilla

Shun vs. Tulijätkä
– Altavastaaja Shunin 1. kierroksen taistelu Roshin turnauksessa, vastassa tunnettu jengihuligaani.

Seuraavassa 11-sivuinen Dao vs. Kria taistelo, suosikkihahmoni debytoi vahvasti 😀

Tori wrote:

N’cha!
Yhtä ei mikään päihitä; hyvä pieni kahvila. Tunnelmallinen ja mukava joka ikisenä vuoden aikana. Voi istuskellessa hörppiä kahvia, teetä tms. ja syödä hitaasti makean leivonnaisen. Voi hetkeksi pysähtyä arjessa miettimään, rentoutumaan ja nauttimaan elämästä… Mikään ei voita sitä…

Voted for the Truth. Samaa mieltä, vaikken leivonnaisista välitäkkään.

Myös kesällä jollain mukavalla terassilla istuminen parin kaverin ja kylmän oluen kanssa on suuri ilo ja nautinto.

Mitä nyt kaveriporukassa tulee joskus toverillista pään aukomista, leikki mielessä. "Lonkeropojaksi" tulen kutsutuksi kerran tai pari joka pokerisessiossa (ja se ei siis johdu alkoholijuoma mieltymyksistäni), mutta siihen tulee aina kuitattua vastaan jotakin. Ei siis mitään vihamielistä, läppää vaan.

Koulussakaan ei tule mitään aukomista, niitä joita ei kiinnosta jättävät mut omaan rauhaani, ja mä ne. Niitäkin on vaan muutama, yleensäkin ottaen koulussa on aika rento ilmapiiri. Sisään pääsee päälle 8,5 keskiarvolla, joten pahimmat idiootit eivät edes pääse sisään. Jos jollakin on ollut jotain sanomista, se on jäänyt ajatuksen tasolle yleensä viimeistään siinä vaiheessa kun ks. henkilö näkee jotain piirroksiani. Manga on harrastus siinä missä muutkin, toiset tykkää toiset ei, ja sille ei voi yhtään mitään.