Arty-chan

Tästä tuli ehkä hiukan sekava, katsotaan nyt jos joku ymmärtää…

”No niin. Nyt se ei sentään vuoda”, Shito sanoo ja kiristää Ryuun siteen. Käsivarren haava on sidottu Ryuun paidasta saaduilla kangassuikaleilla (jonka Shito repi yllättävän iloisin mielin).
”Ja mitäs sitten? Minä en enää muista mitä reittiä tulin, joten se on nyt sinun tehtäväsi. Sinä se sitä paitsi tämän paikan tunnet”, Ryuu sanoo ja tutkii käsivarttaan.
”Nnhh… Tietysti olisi parasta jos saisin sinut jonnekin jossa voitaisiin hoitaa tuo haava kuntoon…”, Shito mutisee ja tuijottaa taas kaukaisuuteen.
Ryuu tuijottaa sen sijaan häntä, miettien miksi demonit ovat niin erilaisia. Toinen tuijottaa murhaavasti, toinen melkeinpä hellästi. Toinen tappaa, toinen hoitaa. Hän pudistaa päätään hämmentyneenä ja yrittää keskittyä Shitoon, joka on alkanut sillä välin mutista itsekseen.

”Selvä. Suunnitelma on tämä”, hän yhtäkkiä huudahtaa ja käännähtää kohti Ryuuta, joka hätkähtää. ”Nyt me lähdemme pohjois-siiven uloskäynnille, joka onkin ainoa, tai oikeastaan SINUN ainoa toivosi päästä pois. Jos pääsemme sinne asti ilman kauheita verilöylyjä, kerron loputkin suunnitelmasta. Sillä nyt meiltä loppuu aika”, hän hölöttää yhteen hengenvetoon, kääntyy ympäri ja tempaisee Ryuun mukaansa.

Kun he ovat juosseet pari minuuttia, Shito alkaa taas puhua.
”Nyt on enää pari kulmanväliä uloskäynnille, jaksa vielä siihen asti”, hän sanoo. Shito ei ole yhtään hengästynyt, vaan hän kuulostaa siltä, kuin olisi leppoisalla sunnuntaikävelyllä, eikä juoksemassa jossain kylmässä rakennuksessa samalla kun verenhimoiset demonit voisivat saman tien yllättää heidät jonkin kulman takaa.
Ryuu nyökkää suu viivana, ja kalpeana kuin ruumis. Shito ei kuitenkaan huomaa Ryuun huolestuttavan kalvakkaa ihonväriä, kuten ei myöskään sitä, miten mustanpuhuva demoni kääntyy kulmasta Ryuun takana.

Demoni tuijottaa hetken, epäuskoisena, tuota kaksikkoa. Ihminen ja demoni, se ajattelee. Onko hullumpaa nähty? Sitten se päättää oikaista tämän luonnottomuuden, ensimmäisellä mieleensä tulevalla tavalla.

Kun laukaus pamahtaa käytävässä, Shito ymmärtää että pakoretki alkaa käydä liian vaaralliseksi, ja aina vaan mahdottomammaksi. Hän pyörähtää äkkiä ympäri, ja kun hänen häntänsä pamahtaa vasten vieressä olevaa seinää, toinen laukaus täyttää käytävän ilkeällä ja tuomitsevalla kaiullaan.
Shito tempaisee mitään ajattelematta Ryuun syliinsä, ja jatkaa juoksuaan. Tuossa tuokiossa (älkää kysykö miten, sanotaan vain, että siivet olivat tärkeässä osassa) he ovat uloskäynnin edessä, ja Shito potkaisee ovea, jolloin siinä olevat saranat ja lukot päästävät metallisen parahduksen. Ovi aukeaa, ja Shito juoksee leijupyörälleen, jonka hän melkein saman tien polkaisee käyntiin ja kääntää kohti oven takaa auennutta karua maisemaa.

Pian maisema on taas tyhjä ja hiljainen, aivan kuin se olisi ollut sellainen jo monta tuhatta vuotta, ilman minkäänlaista muutosta tai ääntä joka sen olisi rikkonut. Vain leijupyörän pieni kaiku, ja ampujademonin kiroukset raastavat vielä sitä hiljaisuutta, joka siellä vallitsee.

”Nyt ollaan tarpeeksi kaukana”, Shito huutaa leijupyörän ärinän yli Ryuulle. Hän pysäyttää pyörän ja hypähtää Ryuu edelleen sylissään kiviselle maankamaralle, mutta jähmettyy kun tuntee lämpimän nesteen käsissään. Epäilys nostaa päätään. Epäilys ja kauhu.
Hän katsoo Ryuuta ensimmäisen kerran kunnolla ampumisen jälkeen, ja huomaa vasta nyt, että ampujademoni ei todellakaan osunut harhaan.
Ensimmäinen luoti läpäisi Ryuun oikean reiden, koska ampuja halusi mitä ilmeisimmin tuhota pakenijan liikkumiskyvyn. Seuraava laukaus tähdättiin vatsaan, mutta samalla hetkellä Ryuu huojahti, joten luoti meni sen sijaan läpi heti kylkiluiden alapuolelta, melko reunassa.
Shito puree huultaan, arvioi, ja päättää miten toimii.

Hän laskee Ryuun hellästi kyljelleen, niin että oikea jalka ja kylki ovat päällimmäisenä. Sitten hän repäisee reiden ampumahaavan ympärillä olevaa kangasta, ja painaa huulensa haavalle, joka vuotaa edelleen, joskin heikosti, verta. Samaan aikaan kun hän parantaa reiden haavaa, hän painaa toisella kädellään kylkeen osuneen luodin aiheuttamaa jälkeä.
Shito venyttää leukojaan, jotta ylettyy kohtaan josta luoti tuli läpi, ja iskee hampaansa reiden toiselle puolelle.

Kun demoniveri on parantanut luodin tekemät reiät, Shito alkaa tutkailla Ryuun elintoimintoja.
Aluksi sydän ja pulssi ovat todella vaimeat, kuin pikkulintu viimeisillään häkin pohjalla. Sitten sydän alkaa palauttaa verta, ja pulssi palautua normaaliksi. Shito uskaltaa viimein hengähtää kunnolla.

Ryuu on maannut tajuttomana noin tunnin, kunnes Shito alkaa huomata ensimmäisiä heräämisen merkkejä. Hän siirtää Ryuun varovaisesti syliinsä, ja kumartuu tämän ylle.
”Sillä lailla. Herää nyt”, hän kuiskii Ryuulle, kun tämän silmät räpsyvät kuin kolibrin siivet, samalla kun keho alkaa ilmoittaa vahinkoraportteja tajunnalle.
”Au…”, Ryuu mutisee. Hän yrittää nousta istumaan, mutta Shito painaa hänet päättäväisesti takaisin makuulle.
”Herra saa luvan maata vielä hetken, ennen kuin alkaa tehdä mitään pikkusormen liikuttamista vaativampaa”, Shito huokaisee ja nousee itse ylös. Ryuu kohottaa epävarmana kätensä kasvojensa ylle, aivan kuin haluaisi varmistua siitä, että on vielä lihaa ja verta.
”Kuinka kauan?”, hän kysyy lopulta.
”Häh?”
”Kuinka kauan olin tajuttomana?”, Ryuu sanoo ja naurahtaa huomatessaan Shiton pöllämystyneen ilmeen.
”Jaa… Pari tuntia ehkä. Jos lasketaan matka tänne ja se, kuinka kauan sinulla kesti raahata se tajuntasi samaan paikkaan kuin ruumis. Niin sitten, kyllä, pari tuntia”, Shito ilmoittaa ja alkaa kaivaa leijupyöränsä tavaratilaa. Hän löytää toisen huovista (toinen on tietysti Ryuulla), pari kenttämuonapakkausta, kartan ja kompassin. Totta kai siellä on myös pari pistoolia ja sun muita aseita, mutta niistä Shito ei jaksa välittää, vaan pamauttaa tavaratilan kiinni.