an&ri

^No jos se Vegapunk on semmoinen super-äijä. Jos jätkä saa esineenkin muuttumaan norsuksi, luulisi ettei pirunmarjojen lajittelu ole ihan yhtä vaikiata.

Mutta, jostakin kummasta olen lukenut, että samanlainen pirunmarja kasvaa takaisin pitkän ajan päästä. Siis monia kymmeniä vuosia sen edellisen jälkeen.
Tosin, ei ole tuohon tietoon luottamista, ties mistä hikipediasta senkin olen lukenut… Mutta jos tosiaan on totta ettei kahta samanlaista pirunmarjaa ole koskaan ollutkaan, niin asiahan on varsin monimutkainen.

Tuota pitäisi Odalta kysyä.

Juuri luin eräältä foorumilta, että ONE PIECE ON TÄLLÄ HETKELLÄ ENITEN MYYNYT MANGA (tai jtn). Menee Dragonballinkin ohi kahdeksalla miljoonalla. Jeah.

Nyt pistit pahan, vaikka D.Gray-Man oli varmaan kaksi vuotta ykkös-lempisarjani, ja olen lukenut sen varmaan viiteensataan kertaan, en ole vastauksesta aivan varma.

Olisko Tyki Mikk?

Tämä Akira Toriyaman luoma hahmo, joka on eräänlainen vampyyri-hybridi. Noni, pitäis olla helppo.

// 😀 ei ihan. Hahmo on Paifu, sarjasta Cowa!.

Ei ole väkivaltaista opettajaa ollut, mutta pervo on.
No, se on jo eläkkeellä, mutta silti oli se kyllä aika melkoinen tyyppi kuulemma.
Meidän luokkamme on kuvisluokka, eli siis hyvin tyttövaltainen (22-3), joten oli hiukka pelottava tuollainen opettaja. Meillä oli seiskaluokan syksyllä siis vanhahko mies opettamassa meille matikkaa ja kemiaa.
Jollakin tapaa tämä opettaja onnistui aina saamaan asiat kuulostamaan niin oudoilta. Kerrankin eräs toinen opettaja tuli esittelemään meille jotain valinnaisainetta, opettajamme sanoi tälle "Meillä olikin tässä erittäin kiihkeä kemiantunti meneillään". No joo, sanoi hän kyllä pari muutakin asiaa siinä.

Hän seurasi aina silmä tarkkana, jos jollakin meidän luokkalaisella (yleensä tytöllä) oli hame päällä. Hänet oltiin joskus erotettu väliaikaisesti koulusta, koska hän oli läppäissyt jonkun tytön takapuolta ( 😀 ).
Vähän vaikea selittää tätä, mutta se siis oli aika hurja.

Olen kyllä kuullut tarinan eräästä väkivaltaisesta opettajasta, joka saattoi ottaa oppilasta hartioista kiinni ja hakata tämän päätä naulakoihin.

Juuri yksin ollessa ei outoja tapoja ole niin paljoa kuin muuten, mutta kyllä niitäkin on.

Hyvin usein kun alan keksiä taas tarinoita, saatan pohtia niitä vaikka kuinka kauan. Se ei sinänsä ole outoa, mutta ihan täysin huomaamattani olen saattanut kävellä huonettani ympäri, ja ilmehtiä ja elehtiä (en kuitenkaan puhu vuorosanoja tai mitään) kuin keksimäni hahmot. Ja tätä teen vaikka kuinka kauan. Olen nyt päätynyt siihen että teen tarinoiden keksimisen aikana sudokuja niin en lähde kävelemään jonnekin. Paitsi joskus se sudoku häiritsee ajatuksia, niin käveleminen on helpompaa.
Joskus tosin jos keksin tarinoita vaikka koulusta tullessani, vastaan tulevat ihmiset varmaan ihmettelevät kun vahingossa alankin liikaa eläytyä 😀
Paras aika miettiä tarinoita on illalla ja aamuyöstä.

Ei varsinaisesti liity ihan täysin aiheeseen yksinolon osalta, mutta eräs toinen tapa on hyvin rasittava, eikä minulla ole mitään mahdollisuuksia päästä siitä irti.
Minä nimittäin jostakin syystä uskon hyvin vahvasti muiden ihmisten ajatustenlukutaitoihin.
Jos on vaikka laattalattia, en voi kävellä samoilla laatoilla kuin edellä kävelevä ihminen, varsinkaan jos olen äsken puhunut tälle. Tämä on lähinnä voimassa siis tarinoiden ajattelun aikana.
Muut ihmiset eivät myöskään missään nimessä saa ajattelun aikana koskea minuun tai jutella minulle. En koskaan astu edellä kulkevan jalanjälkiin, ja vaikka niitä ei jäisikään, katson aina tarkasti mihin tämä henkilö on astunut.
Jostakin syystä tunnen, että muut kuulevat ajatukseni tuolloin. Rasittavaa, hyvin rasittavaa, vaikka se ei totta olisikaan (…agh, en pystynyt edes kirjoittamaan "vaikka se ei olekaan totta"…).

Semmoiset pyöreät 0,00 euroa. Minulla ei vain yksinkertaisesti ole säännöllisesti käyttöä omalle rahalle.
Jos nyt rahaa satun tarvitsemaan (mitä käy harvoin), menen kysymään äidiltä, ja se yleensäkin antaa vähän rahaa. Yleensä jos meinaan ostaa jotakin, niin äitee tulee mukaan ostamaan sitä. Monesti sillä tapaa saa vanhemmilta enemmän rahaa itselleen kuin niin että vain pyytäisi rahat ja menisi itse ostamaan. Todistuksen numeroista saan 5 euroa ysistä ja 10 euroa kympistä (ja niitä kymppejä ja ysejä riittää, niin sitä rahaa ihan mukavasti tuleekin).
Kaite äiti laittaa minun tilille aina välillä rahaa, mutta ne rahat on tarkoitettu käytettäviksi järkevästi aikuisena.

Minun pukeutumistyyli ei kyllä mene mihinkään tyylilajiin oikein.
Vaatteet koostuvat yleensä ihan perus farkuista, ja pitkähihaisesta paidasta jossa on päällä teepaita. Käytän yleensä isoveljen vanhoja vaatteita, ne on mukavan väljiä, semmoisissa lyhyissä ja ihonmyötäisissä ahdistaa.
Lahkeet on liian pitkät, niin niihin laitoin niitä ohuita pinnejä että pysyvät taitettuina (sisäänpäin). En varmaan koskaan ole ostanut juuri oikean kokoisia farkkuja, ostan aina vähän isot. En taaskaan pidä ihonmyötäisestä. Alkaa tuntua olo aika äkkiä alastomalta.
Talvisin käytän isoja villapaitoja, joissa yleensä on ruutuja tai semmoisia mutkallisia raitoja.

En yritä pukeutmistyylilläni jäljitellä yhtään mitään, laitan päälleni sellaisia vaatteita mitkä tuntuvat mukavilta. Hameista en hirveästi pidä, rupeaa ahdistamaan. Kirpparivaatteet on jees.

Nyt tulikin mieleeni, että tämän osan myötä voisikin alkaa miettiä sitä, että kuka hitto on Dadan?
Joteski luulisi olevan joku keskeinen hahmo. Pitääkin ruveta noteeraamaan tälläisia vastakin…

AGH, mutku minä haluan tietää. Het.

//nii, se kylän heppuhan siitä puhui. "tietääköhän Dadan tästä?". Just tämmöiset asiat saa minut pitämään one piecestä niin hitosti.