Home › Forums › Manga › Suosikkiäänestykset ja kyselyt › Naruto vs Onepiece
- This topic has 68 voices and 100 replies.
-
AuthorPosts
-
14.7.2009 at 15.54 #59916
Arska^
MemberOlin joskus 4-5 vuotta sitten Naruto-fani, mutta innostukseni lopahti lopulta ehkä juuri sarjan junnaavuuteen…vähän sen jälkeen löysin One Piece, joka nyt 4 vuoden jälkeenkin vielä saa minussa aikaan pikkutyttömäistä innostusta.
Naruto sarjana pyörii ympyrää liikaa, ei ole mitään muuta kuin pieni ninjamaailma muutamine hassuine kylineen, ja tuntuu ettei lukuisien taistelujen taustalla ole mitään sen suurempaa juonta kuin että täytyy pelastaa/puolustaa/hyökätä, milloin mitäkin kohtaan. Hahmoilla ei juuri ole muuta elämää ninjailun ulkopuolella, tai vähintäänkään sitä ei valaista, saati että kellään olisi toiveita olla tai tehdä mitään muuta kuin ninjailla tai olla jonain päällikkönä.
Korjatkaa, jos olen väärässä…olen lukenut sarjaa aikoinaan aikahyppyyn asti ja vähän sen jälkeenkin joten tiedän kyllä, mistä puhun. Toki sielläkin on ihmissuhdedraamansa, mutta näiden suhteiden ympärille rakennettu kehikko perustuu lähestulkoon edellä mainittuun tappelemiseen.One Piecessä taas temmellyskenttänä on koko maailma, ja vaikka siinä onkin shounentyyliin tappelua ja mäiskintää josta itse en juuri välitä, sarjassa on moniulotteinen ja rikas juoni, joka rakentaa perustansa paljon useammalle asialle kuin Naruto. OP:n maailma on rikas ja yksityiskohtainen, ja siihen on lähes donrosamaisella pieteetillä lisäilty enemmän tai vähemmän muunneltuja historiallisia tai kulttuurisia kytköksiä meidän maailmaamme, joita on aina hauska etsiä ja löytää.
OP:n punainen lanka on myös tehty paremmin kuin Narutossa, jossa ei ainakaan siihen asti mitä minä luin, ollut juurikaan kytköksiä vanhemman ja uudemman tuotannon kanssa. Oda taas pitää tarinan ohjakset tiukasti käsissään ja näin hahmo, joka aivan tarinan alkumetreillä on esiintynyt, saattaa jopa n. 40 pokkaria myöhemmin tehdä ns. comebackin, mikä muun ohella on tehokas keino estää sarjan väsähtämistä. Uusia hahmoja tulee mutta vanhojakaan on turha aina heittää romukoppaan.Se siitä ns. puolueettomammasta arvioinnista, minkä lisäksi henk.koht. OP kiehtoo minua koska se rakentaa maailmansa hyvin pitkälti länsimaisen kulttuurin varaan. Minua itseäni länsimaalaisena ihmisenä kiehtoo seurata sellaista maailmaa, jonka etäisesti tunnistan tutuksi, eikä maailman toiselta puolelta tulevan kulttuurin aspektit suuressa narutomaisesa skaalassa kiinnosta pätkän vertaa. Toki OP:ssäkin on aasialaisviittauksia, mutta niin pieninä annoksina kestän mitä tahansa 😉
15.7.2009 at 14.52 #60035Marinoa
Participanthyvin sanottu. olen samaa mieltä. tää on ehkä vähän turha viesti, mutta mun mielestäni onnistuit selittään mielipitees (joka käy pitkälti yksiin omani kanssa) naulan kantaan.
lisään vielä, että narutossakin on muutamia hahmoja, joista pidän, mutta niissä on silti vaan yks "ulottuvuus". heti kättelyssä paljastuu kaikki ja sellanen se sitten on (loppuunsa asti).
OP:ssa sen sijaan hahmoja ei voi kuvata vaan yhellä sanalla, ja vaikka tarinan ollessa näin pitkällä kaikkien "ulottuvuudet" on pitkälti paljastuneet (vaikka eihän sitä tiedä!), ne selvis vähittäin, ja tarina ja hahmot on vuorovaikutuksessa keskenään, toinen toisiaan syventäen.
okei, nyt kirjotin muutakin kun yhen rivin joten ehkä tää ei enää oo niin turha viesti… 😀17.7.2009 at 7.49 #60148yugi17
MemberNaruto on ehdottavasti parempi ku n siinä on kaikkea mitä oikea anime/manga sarja tarvii ja itsekin olen aika moinen ninjaFani että siksi.
17.7.2009 at 14.50 #60234Engaru
ParticipantVastaan Naruto. Se on mielestäni ehdottomasti parempi sarja. Varsinaisia perusteluja en osaa sanoa. En ole One Pieceä kylläkään lukenut kuin yhden sivun, mutta en tykkää siitä paljon yhtään. Se piirrustustyyli ei vain ole sellainen, mistä pitäisin.
22.7.2009 at 15.37 #60887Chocola^^
MemberMolempia kerään ja fanitan (: Mutta One Piece on ehdottomasti parempi!<3 Naruto on välillä hieman tylsä, kun jankataan liian kauan samaa juttua, kun taas One Piecessä on aina uusia juttuja, joihin ei VOI kyllästyä 🙂
One Piecen hahmotkin on niin moninaisen värikkäitä persoonia<34.8.2009 at 16.59 #63650hdkg35d
ParticipantHm… Naruto, tottakai. One Piece tulee heti toisena semmosen parin tykkäysprosentin vajuudella. Anteeksi, mutten halua perustella, sillä sen myötä One Piece -fanit saattaisi tympääntyä kun lukee viestiä ^^’ Sanotaan vain, että One Piece on tosi hyvä, mutta Naruto on vielä parempi!
5.8.2009 at 8.53 #63751Fieri
MemberONE PIECE!!!!! Ihan 100 prossasesti One piece! Melkein ärsyttää nuo mangakat jotka ovat opetelleet koulujen kanssa piirrustuksia! Meidän naapurissa asuu taiteilija joka sanoo että taidekerhot/sellaiset pilaa oman tyylin joka on osoittanut nyt Odaakin. Narutossa on aivan liian normaali piirtotyyli, juoni pyörii ympyrää 24/7 melkein kaikki hahmot ovat ärsyttäviä ja enemmän siinä on vaa jotain höhööhaistapierualolmätapoinsutnenänvereenvuotoonkuteinjonkuihmeninjasexyjutsunlol!-menoa kuin ninjamaisuutta… Animemaailma tarvitsee Odan kaltaisia itseopittuja piirtolahjakkuuksia lisää! Eli siis One piece on Shouneneiden ikuinen kuningas!
5.8.2009 at 16.51 #63866Arska^
MemberTämä selittää kaiken.(vaatii tosin lujaa englanninymmärtämystä)
I rest my case.
5.8.2009 at 16.58 #63871Sakata-Kun
MemberSomeone wrote:
Arska^ wrote:
Tämä selittää kaiken.(vaatii tosin lujaa englanninymmärtämystä)
Deviantartin liittymissivu selittää kaiken??O~k~? Voihan sen noinkin selittää.Kai??
5.8.2009 at 17.18 #63880an&ri
MemberSakata-Kun":39ylhuee][quote="Arska^ wrote:
Tämä selittää kaiken.(vaatii tosin lujaa englanninymmärtämystä)
Deviantartin liittymissivu selittää kaiken??O~k~? Voihan sen noinkin selittää.Kai??
? Ei kyllä tämä mikään deviantin liittymissivu ole, vaan pwnage sarjakuva e1n:iltä!
E1n piirtää ihan mahtavia sarjakuvia ja fanartteja one piecestä, olen niitä aikaisemminkin ihaillut~6.8.2009 at 7.09 #63906Sakata-Kun
MemberOk! Mulle vaan tulee noist linkeist liittymissivu.Kai vaan jäsenet saa kattoo noit.Dunno. 🙄
6.8.2009 at 7.29 #63909Kuroii
MemberEn tykkää kummastakaan nii paha sanoo.. ehk silti Naruto.. No Naruton eka osa oli iha ok, mut sarjaa on venytetty liikaa…
6.8.2009 at 8.10 #63921Angehem
MemberYuppie-Chan wrote:
En tykkää kummastakaan nii paha sanoo.. ehk silti Naruto.. No Naruton eka osa oli iha ok, mut sarjaa on venytetty liikaa…
Viestistäsi sai vähän sen kuvan, että olisit lukenut Narutoa yhen osan ja SEN YHEN OSAN perusteella vaan sanot: "Sarjaa venytetty liikaa". Joku sarja voi vaikka toimi 100 volaa, mutta yleensä se ei toimi, yhden osan perusteella ei voi tietää, että onko sarja venytetty liikaa. Toivottavasti valitan turhasta ja olet lukenut ainakin about 5 osaa sarjasta…
Ja asiaan, mielestäni nuista kahdesta huonohkosta sarjasta parempi on kuiteskin One Piece (sitä lue kaverin kautta suomeksi kuten Narutoakin). Hahmot ovat parempia, piirustusjälki huomattavasti parempi uusimmissa osissa kuin Narutossa, juonen kuljetus sulavampaa ja huumori vetävää.
17.8.2009 at 12.17 #66916Mikila
ParticipantTiukaksi menee, mutta vastataan että One Piece. Hahmot ovat yksinkertaisesti parempia ja persoonallisempia. Suunnilleen yhtähyviä ovat, vaikkei kumpikaan yllä Raven ja FMA:n tasolle. Merirosvot sitä paitsi kiinnostaa tällä hetkellä enemmän kuin ninjat. Hassua kylläkin että merirosvojen pitäisi olla pahoja.
18.8.2009 at 12.05 #67127Fieri
MemberMikila wrote:
Hassua kylläkin että merirosvojen pitäisi olla pahoja.
No onhan ne sillai, että jos ajatelee toisinpäin; Marinethan on niinku "poliiseja" merillä ja nyt Mugiwarat/kaikki piraatit ovat pahiksia, mutta One piecessähän ollaan "pahisten" puolella >D
-
AuthorPosts
- You must be logged in to reply to this topic.